Joulun jälkeen merellä kävelemässä. Kauas ei tohtinut mennä, avovettä näkyi lähellä. Nyt pari päivää myöhemmin kaikki jäät ovat kadonneet (paitsi omasta pihasta...) Onneksi ennätin tallentaa kaunista jäätä.
Oli aurinkoinen päivä. Jäällä oli helppo kävellä. Ei ollut lunta. Jäänpinta oli rösöinen. ja kun on vuorotellen on ollut sekä pakkasta että plussakeliä, on jää jäätynyt kerroksittain. Rantojen tuntumassa piti olla tarkkana, ettei humpsahda jään väliin ja satuta jalkojaan teräviin jäänreunoihin.
Siippa ei nähnyt merellä mitään kummempaa kuvattavaa, ihmetteli, mitä heilun kännyni kanssa. Minun mielestäni koko jää oli täynnä upeita yksityiskohtia. Näin eri tavoin maailma kukin tarkastelee...Järkkärin jätin kotiin ja se harmitti. Mutta kyllä kännylläkin kuvia sai...
En koskaan lakkaa ihmettelemästä jään ihmettä. Se valtaa paikkansa omalla, vahvalla tyylillään.
Jään voima...Haluaisin joskus nähdä sen hetken, kun jää murtuu kiveä vasten. Kumpi niistä voittaa; jää vai kivi? En tiedä, tapahtuuko murtuminen hetkessä...
Seudulla oli liikkunut pari saukkoa. Jälkiä näkyi joka puolella. Olivat varmaan sukellelleet avovesikohdista. Jäällä näkyi myös verta. Olivat ilmeisesti syöneet kaloja jäällä... Jäälohkareiden liikkeissä on mystisyyttä. Aivan kuin jättiläinen olisi paiskonut jäälauttoja minne lystää...
Tämän alla olevan kuvan nimesin puukkojunkkareiksi. Siinä on jotain perin Etelä-Pohjalaista Tai mammutin hampaita? Kun kuvasin tätä kuvaa, siippa ihmetteli, mitä kuvaan. Kysyin, etkö tosiaan näe...Luonto osaa yllättää, aina! Voisin tehdä alkuperäisestä kuvasta vaikka taulun...
Jääpitsiä...Jää on ihmeellinen. Siinä on sekä voimaa että herkkyyttä.
Jäässä näkyy kerroksisuus ja syksyn lehdet...
Ja tämä kaunis elämys aivan ilmaiseksi:) Ihana luonto:)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti