perjantai 9. toukokuuta 2014

Anders Chydeniuksen patsas

Tällä kertaa  pistäydymme  Isokadun ja Rantakadun välissä  olevassa Chydeniuksen puistossa Kokkolassa katsomassa Chydeniuksen patsasta.

Patsas esittää kuuluisaa poliitikkoa ja kirkkoherraa Anders Chydeniusta (1729-1803).


Muistomerkki on graniittinen ja sen yläosassa on pronssiin  valettu Chydeniuksen rintakuva.
Patsaan jalustaan on kuvattu puu, jossa on omenia.
Puiston jalustassa lukee Anders Chydeniuksen nimi sekä elinvuodet.

 Anders Chydeniuksen muotokuvan on veistänyt  kuvanveistäjä Walter Runeberg  (1838-1920) ja se on paljastettu vuonna 1903. Tästä rintakuvasta on kopiot Helsingin yliopiston päärakennuksessa sekä Ostrobotniassa.

Veistokseen Runeberg on  kuvannut Chydeniuksen vapaamielisyyttä. Papin takista onkin jätetty ylimmät kaulusnapit auki.

 

Kuvanveistäjä Walter Runeberg oli Johan Ludvig Runebergin poika. Walter Runebergille itse koulun käynti oli vaivalloista, mutta kuvanveistoa hän pääsi opiskelemaan aina Kööpenhaminaan ja Roomaan asti. Runebergin työt olivat aluksi ihanteellis-klassisia, mutta myöhemmin  hänen töissään oli nähtävissä myös realistisia piirteitä.

 Kuuluisin Walter Runebergin veistoksista on hänen isänsä esittävä J.L.Runebergin patsas Helsingin Esplanadin puistossa. Muita töitä ovat Aleksanteri II patsas Helsingin  Senaatintorilla ja  Pietari Brahen  patsas Raahessa sekä Turun Brahenpuistossa.

 

 


Aloitteen Chydeniuksen  patsaasta teki Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja fil.tri Georg Schauman. Koska patsaan julkistamisen aikoina oli menossa poliittinen sortokausi, oli  sanalliset tunneimaisut kiellettyjä. Julkistamistilaisuudessa oli santarmien eli poliisikunnan valvoessa seppeleiden laskun lisäksi vain pari musiikkinumeroa sekä Maamme-laulu.

Kaupungissamme kuulu vapputraditioihin, että Chydeniuksen patsas lakitetaan...



2.12. 2016 tulee kuluneeksi 250 vuotta sitä, kun Anders Chydeniuksen  aikaansaama painovapausasetus astui voimaan Ruotsin valtakunnassa.




LÄHTEET:
Anders Chydenius-säätiö. Vuosi 2016 on Chydeniuksen avoimuusperinnön 250-vuotisjuhlavuosi. [http://www.chydenius.net/articles/artikkeli.asp?id=1642] Luettu 19.4.2014.

 Hs.fi. Talousmies, joka hymyili muotokuvassaan. [http://www.hs.fi/tulosta/1329105218613] Luettu 19.4.2014.

Runoilijan elämä. Lapset. [http://www.runeberg.net/fin/a_4_t.html] Luettu 19.4.2014

Wikipedia. Walter Runeberg. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Walter_Runeberg] Luettu 19.4.2014.

2 kommenttia:

  1. Tippunut/tiputettu jalustaltaan -60luvulta lähtien toistakymmentä kertaa!Oiskohan ollut kohtuullista kiinnittää jo ensimmäisen putoamiskerran jälkeen,jotta on ihmiset turvassa,puistossa, jossa on patsaan vieressä lastenleikkipaikkakin..Vastuuton "kaupunki"!

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, tukevan näköisesti se siellä pönöttää. Vaikea sanoa, miten on kiinnitetty, mutta eipä kai tämä kiipeilytelineeksikään ole tarkoitettu,,,

    VastaaPoista