torstai 18. heinäkuuta 2013

Keskussairaalan suihkulähteen veistos

 
Tällä kertaa jatkamme vielä toisella bloggauksella Keski-Pohjanmaan keskussairaalan pihapiiristä. Sairaalan etupihan edustalla on laatoitusten keskellä iso,  kolmonmuotoinen vesiallas, jonka keskeltä nousee veistos ja vesisuihkuja. Moni on sen varmaan nähnytkin.
 
 
Tällä kertaa seisahdan veistokseen lähettyville, kierrän sitä useammata suunnasta. En ole aikaisemmin tullut tarkastelleeksi sitä läheltä.
 
 
Veistoksen on tehnyt kuvanveistäjä Risto Saalasti (s. 1937). Saalastin käsialaahan on myös veistos Kaarlelan kirkon nurmialueella.

Tämän sairaalan aukiolla olevan veistoksen nimi on "Linnut. Veistos on tehty 1979.
 
  
Veistoksessa on kolme siipiään levittelevää, lentävää lintua.Ne lentelevät eri suuntiin.
  
 
Silloin tällöin veistoksen ympärillä vesisuihkut nousevat ylöspäin laantuakseen hetken kuluttua. En tiedä, mitä taiteilija on tahtonut teoksellaan kuvata, mutta omasta mielestäni veistos sopii hyvin merelliseen kaupunkiimme veden ja lintujen vuoksi. Jotenkin ajattelen myös lintujen lennon, istahtamisen ja eri suuntiin lähtemisen kuvastavan sairaalan henkeä, ajattomuutta ja levollisuutta. 


Kuvanveistäjä Risto Saalastille myönnettiin  huhtikuussa 2013 Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston Suomalaisia suurmiehiä-sarjaan kuuluva pronssinen  Elias Lönnrot-mitali. Saatteena palkintomitalin antamiselle oli "perinteen vaalijalle, veistosten taitajalle."
 
 Veistoksen ympäristö henkii rauhaa. Sen  vieressä on rentouttavaa istuskella puutarhapenkeillä veden solinaa kuunnellen...

 
LÄHTEET: Kuvanveistäjä Risto Saalastille Elias Lönnrot-mitali. KP24.fi. [http://www.kp24.fi/uutiset/333980/Kuvanveist%C3%A4j%C3%A4-Risto-Saalastille-Elias-L%C3%B6nnrot-mitali] Luettu 14.7.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti