tiistai 18. kesäkuuta 2013

Veistos Annan hautausmaalla Kokkolassa

 
Edellisessä postauksessa liikuimme Annan hautausmaalla. Tällä kertaa jatkan luvatusti veistoksesta hautausmaan sydämessä.
  



Muistomerkki jossa äiti pitää pientä lasta sylissään on sijoitettu hautausmaan keskelle lähelle muualle haudattujen muistomerkkiä.



Taideteoksen nimi on äiti lapsi- veistos. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio.

Veistoksella on taustalla mielenkiintoinen tarina, jonka kuulin eräältä Kokkolan matkaopaalta hautausmaakierroksella. Aikoinaan, kun Annan hautausmaalle päätettiin hankkia veistos, otettiin aluksi yhteyttä  kuvanveistäjä  Risto Saalastiin, jonka käsialaa on esimerkiksi Kaarlelan kirkon pihapiiristä löytyvä veistos "Elämän pursi."


Saalasti oli todennut  puhelimessa tähän tapaan:"Jos vaan olette ajatelleet hautausmaalle äiti-lapsi-veistosta, niin ehdottomasti kieltäydyn, koska se on jo olemassa."

 Kuulostaa oudolle, vai mitä! Vaan tässä taustaa tarinalle. Kalervo Kallio, jonka veistos tämä Äiti-lapsi-veistos on, oli Risto Saalastin sukulainen. Itse asiassa Kallio  taisi olla Saalastin eno!

Niilo Kalervo Kallio (28.3.1909 Nivala - 2.11.1969 Helsinki)  muutti aikuisiällä Amerikkaan  ansaittuaan ensin  mainetta ja tunnustusta näyttelyissä. Hänet tunnetaan muotokuvaveistäjänä. Malleina olivat esimerkiksi Yhdysvaltain presidentit Hoover ja Truman, Nobel-fyysikko  Albert Einstein sekä Monacon ruhtinas Rainier.

Kallio tunsi kuitenkin Amerikassa kovaa koti-ikävää  ja kaipasi myös  äitiään.  Tämä veistos on tehty jonkinlaisena kaipuutyönä. Mallina toimi kuvanveistäjän ensimmäinen puoliso Sylvia de Flogny.





Myöhemmin Kallio palasi takaisin  Suomeen ja Helsinkiin. Veistoskin matkasi kotimaan kamaralle ja jostain syystä se varastoitiin  Risto Saalastin tädin viljavaraston yläkertaan!

Tämän vuoksi Saalasti siis tiesi veistoksen olemssaolosta. Saalasti otti  puhelun jälkeen yhteyttä Museovirastoon, joka antoi luvan valaa veistos pronssiin.

Veistoksen korkeus on 2 metriä 20 cm ja jalustan kanssa mitattuna 2,50 metriä.Veistoksen jalustaan on kirjoitettu teksti raamatusta Jesajan kirjan luvusta 66:13 "Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan."Toisella sivulla teksti on käännetynä ruotsiksi "Som en mor tröstar sitt barn, så skall jag trösta er (Jes. 56:13 ruotsinkielisessä raamatussa)."





Mainittakoon, että Kalervo Kallio oli Suomen presidentin, Kyösti Kallion poika. Kalervo Kallio on tehnyt myös isänsä muistomerkin vuonna 1962, se sijaitsee Helsingissä Eduskuntatalon edustalla.
Kaikkiaan kallion töitä on olemassa yli 400.

Äiti-lapsi-veistos paljastettiin Annan hautausmaalla maaliskuussa 2009 osana Kallion 100-vuotispäivän viettoa.



 
 
Veistos on mielestäni hyvin herkkä ja kaunis. Mikä sopisikaan paremmin kauniille Annan hautausmaalle!

 
 LÄHTEET:Kallion vaimo veistoksen mallina. [http://www.kp24.fi/uutiset/54027/kello3.swf]  Luettu 14.6.2013.

Kirjasto Virma:Kalervo Kallio [http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Kallio_Kalervo] Luettu 14.6.2013.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti