keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kokkolan Talviharmonikkaviikon tapahtumissa

Melkoista vipinää pitää aina helmikuun loppupuolella kun on aika kerrassaan mainion musiikkitapahtuman.

Tänä vuonna Kokkolan Talviharmonikka juhlii jo 15. kertaansa. Ohjelma on monipuolinen ja jopa yllätyksellinen vuosi toisensa perään...




Tänä vuonna ennätän valitettavasti osallistua vain jokuseen viikon tilaisuuteen. Tässä kuvia muutamista maistiaisista alkuviikon ajalta:

Maanantai-illan konsetti on perinteisesti ilmaiskonsertti, jossa nuoret musiikin opiskelijat ja virtuoosit pääsevät näyttämään kyntensä.

Ohjelmaa konsertissa on perinteisesti paljon - kuten yleisöäkin.

Sooloesitysten lisäksi yleisölle tarjoiltiin niin duoja, trioja kuin isompiakin kokoonpanoja. Tällä kertaa oli lavalla  mukana liki 70 harmonikkalasta kerralla -huikeaa! Osa lapsista oli naapurikuntien harmonikkaopiskelijoita, jotka nyt oli saatettu yhteisen orkesteroinnin iloihin Pohjanmaan Harmonikkaorkesterin nimellä.

Ohjelmalehtinenkin oli täyttä tavaraa arkin molemmilta puolilta...



Alla koko talviharmonikkaviikon isä ja upea ideoija Raimo "Rami" Vertainen.




Hieman erikoisemmasta -tai voisiko sanoa modernimmasta harmonikkaesityksestä vastasi Julia Hansson, joka soitti ipadillaan  ikään kuin harmoikkamusaa. Vertainen risti sovelluksen kauniisti sointuvalla nimellä japanilaisittain "iHai":)




Tiistaiaamuna matkasin oppilaiden kanssa Hollihaan koululle. Siellä oli koululaiskonserttina mainostettu "Mimmien kanssa maailman ympäri -konsertti.


Laulusta vastasi  rääkkyläläissisarukset Pauliina Lerche   ja  Hannamari Luukkanen. Mimmit moni tunnistaakin Pikku Kakkosesta ja  Mimmikoto- musiikkiohjelmasta. Todella kiehtovan erilaista musaa!



 
Esityksen aikana animaatio oli heijastettu valkokankaalle.Se oli kiva lisä.
 
















Tiisatai-iltana nuorimmaiseni innostui lehti-ilmoituksesta: talviharmonikkaviikon ilmaistapahtuma Roskarukalla! Kyseinen paikka on siis pulkkamäkenä ym. ulkoilupaikkana  tunnettu rinne Kokkolassa.  Sinne siis  -mukana autolastillinen poikia.
 
















Tapahtumassa sai ostaa makkaraa euron hintaan. Lämmintä mehua tarjoiltiin ihan ilmatteeksi.
 
 
Ja mikä hienointa -tunnelmaa lauhassa talvi-illassa loi lisäksi kaiuttimista kuulunut harmonikkamusiikki. Poika kavereineen kertoi, että rinteen huipulla musa soi lujempaa ja se oli mahtista:)



 
 


Tällaisissa tunnelmissa alkuviikosta -kannattaa ehdottomasti osallistua loppuviikon ohjelmaan, mikäli siihen tarjoutuu mahdollisuus!


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti