torstai 6. joulukuuta 2012

Pro patria

Tänään on Suomen 95. itsenäisyyspäivä. Selaillessani koneeni kuvia, muistin, että kesällä näppäsin  valokuvan  muistomerkistä, joka on Marian hautausmaalla. Ajatuksena oli jo silloin tehdä aiheesta blogipäivitys, mutta huomasin, että minulta uupui valokuva teoksen taustapuolesta.



Itsenäisyyspäivä kirvoitti minut ajamaan kyseiselle hautausmaalle. Tällainen muistomerkki kuuluu erityisesti tähän juhlapäivään .Erityisesti teos sopi kuvattavaksi juuri nyt, koska sille oli laskettu muistoseppeleitä ja sankarihautausmaan hämärässä värisivät muistokynttilät sekä muistomerkin ympärillä että jokaisella sankarihaudalla..


 Sankarihautausmaa-alueen viereen pystytetty iso ja jykevä teos on materiaaliltaan graniittipatsas. Kiven yläosassa on teksti "Pro patria 1930-1944." Itse muistomerkissä on kuvattuna kohokuvina  kolme sotilasta.

                              

 Teoksen toisella puolella puolestaan on kaksi naista ja lapsi. Veistoksen nimi on "Kotiin."


Samaan muistomerkkiin kuuluu lisäksi vasemmalle viereen pystytetty pronssiristi.


Muistomerkin suunnittelutyöstä ovat vastanneet kuvanveistäjä Viljo Savikurki ja arkkitehti Veikko Rauhala. Se on valmistunut vuonna 1954. Itse veistos on Suomen kiviteollisuus Oy:n valmistama. Pronssiristi on lapinlahtelaisen Elias Halosen taidevalimon käsialaa.


"Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
-V-A Koskenniemi"

LÄHTEET:Suomen sotamuistomerkit 1939-1945 [http://www.tammenlehva.fi.test.mediatraffic.fi/sivu.php?id=57] Luettu 23.08.2012.


2 kommenttia:

  1. Onko tuosta 'kotiin' muistomerkistä tarkempaa tietoa?

    VastaaPoista
  2. Kuv.veistäjä Vilho Savikurjen suunnittelema muistomerkki "Kotiin" on paljastettu 30.5.1954. Käsittääkseni veistoksen molemmat työt muodostavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista