maanantai 20. elokuuta 2012

Anne Frankin näyttely Kokkolassa

"Minunlaiselleni ihmiselle päiväkirjan kirjoittaminen on kummallinen kokemus. Ei vain siksi, etten ole vielä koskaan kirjoittanut päiväkirjaa, vaan minusta tuntuu, ettei kukaan -en minä eikä kukaan muukaan -ole kiinnostunut kolmetoistavuotiaan tytön tunteenvuodatuksista..."

Elämä on joskus taruakin ihmeellisempää. 13-vuotiaana lahjaksi saatu päiväkirja, jota Anne Frank ennätti kirjoittaa yli kahden vuoden ajan ennen menehtymistään juutalaisvainoissa, on nykyään luettu miljoonien ihmisten toimesta ympäri maailmaa...


Käväisin alkuviikosta Kokkolan kaupunginkirjastossa tutustumassa siellä esillä olleeseen kaksikieliseen  Anne Frank- Historiaa nykypäivälle -näyttelyyn. Kokkolassa  kyseinen näyttely on esillä 1.8.-23.8.2012.



 

Anne Frankin näyttely kiertää vuonna 2012 kymmenessä Suomen kaupungissa: Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa,Raahessa, Vaasassa, Kokkolassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Rovaniemellä sekä Espoossa

Samainen näyttely on kiertänyt tätä ennen jo useissa maissa. Näyttelyn pääjärjestelijä on Amsterdamin Anne Frank-museo. Suomen näyttelyissä yhteistyökumppaneina ovat Helsingin kaupunginkirjasto, Rauhankasvatusinstituutti, Helsingin yliopisto sekä Suomen juutalainen yhteisö.

Olen kiinnostunut historiasta. Jajuu, löytyypä omasta sukupuustanikin rahtusen verran juutalaisverta...Olen lukenut mielettömän määrän suomenkielisiä juutalaisvainoja käsitteleviä romaaneja. Anne Frankin päiväkirjan lisäksi äkkipäätä mieleen nousee esimerkiksi Imre Kerteszin kirja Kohtalottomuus, sekä jo lukioikäisenä lukemani Fania Fenelonin Auschwitzin tyttöorkesteri...En voi kuin suositella...



Kiertonäyttelyssä voi tutustua Anne Frankin tarinaan, Toisen maailmansodan tapahtumiin sekä holokaustiin. Näyttelyssä on esillä numeroituja pahvikylttejä, joissa tarina etenee. Ytimen muodostavat tietysti lainaukset Anne Frankin päiväkirjasta sekä perhevalokuvat.

Tarina kulkee eteenpäin kirjan sitaattien kautta. Aluksi kerrotaan Annen perhetaustasta. Perhe eli Saksassa. Annen vanhempien lisäksi perheessä oli isosisko Margot.


Annen päiväkirjan ohessa tarinassa kuljetetaan yleisempää tietoa maailmassa 1923 puhjenneesta talouskriisistä, joka kurittaa kovalla kädelle etenkin Saksaa. Pienen puolueen keulahahmo, Hitler, manaa juutalaisten olevan syypäitä kurimukseen. Hitler lupaa kansalle, että hän kykenee ratkaisemaan ongelmat.Vuoden 1932 vaaleissa Hitlerin NSDAP-puolue voittaa vaalit ja nousee suurimmaksi puolueeksi.




 
1933 Hitleristä tulee valtakunnankansleri. Annen perhe kokee elämisen Saksassa mahdottomaksi ja pakee Hollantiin.


NSDAP:n diktatuuri kohdistuu juutalaisten lisäksi myös poliittisiin vastustajiin. Epäsaksalaisena pidetty kirjallisuus, taide ja musiikki kielletään. Anne ja Margot oppivat nopeasti uuden maansa kielen. Isä työllistyy hillotehtaan johtajaksi.



Natsit haluavat hallita nuorison kasvatusta. Poikien toiminta kohdistuu sotilaallisuuteen, tyttöjä valmennetaan kodinhoitoon ja äitiyteen. Natsi-ideologia valtaa innostuneesti Saksan.


 

Näyttelyn tapahtumat kytketään myös Suomeen. Tännekin saapui vainojen myötä pakolaisia. Suomen valtiollinen poliisi suhtautui ennakkoluuloisesti juutalaisiin. Suomen juutalaiset pyrkivät avustamaan maahan tulevia juutalaisia.


 

Alla Ruotsista Helsingin juutalaiselle seurakunnalle lähetetty sähkekopio, jossa kerrotaan, että pakolaisia ollaan valmiita ottamaan vastaan tänne.


Annen uudella luokalla on paljon Saksasta muuttaneita lapsia. Hannah ja Sanne ovat hänen parhaat ystävänsä -saksanjuutalaisia hekin. 1935 voimaan astuneiden rotulakien mukaan vain "saksalaisen verenperinnön" omaavat luokitellaan täysivertaisiksi kansalaisiksi... Annen vanhemmat tutustuvat muihin Saksasta tulleisiin pakolaisiin. Osa näistä uusista tuttavuuksista pakoilee myöhemmin Frankin perheen kanssa samassa piilossa.




Seuraa ns. kristalliyö eli väkivaltaisku marraskuussa 1938. Se viimeistään aukaisee juutalaisten silmät kauheuksille. Yli 30000 juutalaista lähetetään keskitysleireille. Pakeneminen Saksasta alkaa olla vaikeaa, sillä muut maat sulkevat rajansa...



1939 Saksan armeija hyökkää Puolaan.1940 syttyy toinen maailmansota. Anne Frank on 10-vuotias. Saksa hyökkää myös Alankomaihin. Natsit aloittavat selvitystyön siellä olevista juutalaisista. Juutalaiset ja ei-juutalaiset eivät enää uskalla olla keskenään tekemisissä.

"Juutalaislaki seurasi toistaan, ja meidän vapautemme joutui hyvin ahtaalle. Juutalaisten pitää käyttää juutalaistähteä vaatteissaan ja luovuttaa polkupyöränsä. Juutalaiset eivät saa enää käyttää raitiovaunua. He eivät saa kulkea bussissa, eivät myöskään kenenkään yksityisen autolla. He saavat tehdä ostoksia vain kello 15:n ja 17:n välisenä aikana ja käydä vain juutalaisella parturilla. Kello 20: ja 6:n välisenä aikana juutalaisten pitää pysytellä pois kaduilta."





Juutalaisvainot  ulottivat lonkeroitaan myös Suomeen. Juutalaisvastaista propagandaa esiintyi. Abraham Tokazier edusti Helsingin  juutalaisen seurakunnan urheiluseura Makkabia.Vuonna 1938 hän voitti Olympiastadionilla 100 metrin juoksun- tuomarit kuitenkin pudottivat hänet neljänneksi...


Suomi ei virallisesti osallistunut holokaustiin. Silti 12 Suomessa oleskellutta juutalaista toimitettiin saksalaisten viranomaisten  haltuun...


 

Yksi näyttelyn teemoista on "Syrjintä Suomessa tänään."Anne Frankin elämän kautta näyttely käsittelee myös aikamme ennakkoluuloja, ihmisoikeuskysymyksiä sekä syrjintää. Näyttely on suunnattu erityisesti nuorille, jotka myös toimivat näyttelyssä oppaina. Ajatuksena on, että nuoret samaistuisivat Anne Frankin kohtaloon ja heräisivät miettimään, kuinka jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan hirmutekojen estämiseen.

Muistamalla menneisyyden muutamme tulevaisuuden!
 



LÄHTEET: Anne Frank -historiaa nykypäiville-näyttely [ http://rauhankasvatus.fi/anne_frank_historiaa_nykyp%C3%A4iv%C3%A4lle_n%C3%A4yttely] Luettu 20.08.2012.

Anne Frank –historiaa nykypäivälle –näyttely muistuttaa tärkeistä ihmisoikeuskysymyksistä [http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=241158&nodeid=15630&contentlan=1&culture=fi-FI] Luettu 22.08.2012.

Kursivoidut tekstit ovat lainauksia Anne Frankin päiväkirjamerkinnöistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti