torstai 9. elokuuta 2012

"Aallon syli" Roosin talon pihapiirissä

Kevättalvella kerroin blogissani, kuinka Roosin talon pihapiiriin olisi suunnitteilla kesän aikana "kaupunkilaisten olohuone"

Pitkin kesää olen useamman kerran poikennut ohikulkiessani Roosin talon kulmilla seurailemassa taideteoksen kehittymistä -jonkinlainen kamera minulla on lähes aina varuiksi käsilaukun pohjalla mukana.:)

Kuvien valokuvauspäivämäärä on kuvien yläpuolella nähtävissä, josta voi seurata taideteoksen kasvamista kesän aikana.

(28.5.)


Turveharkoista se kaikki alkoi...



  
(9.6.)


Seinämät on vuorattu pajunoksilla.


K.H. Renlundin taidemuseon -eli Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon pihapiiristä löytyneestä kyltistä saan selville, että taideteoksen nimi on "Aallon syli", mikä sopiikin hyvin kaupunkimme merellisyyteen.

(15.6.)

Alkukesän vaiheessa puunpalasista ja köysistä muotoillut koristeet ovat hyvin erotettavissa.



Itse kasvillisuus muodostuu sekä perennoista että yksivuotisista kukista.




Teoksen taidekasvatusvastaavana sekä taiteellisena suunnittelijana on toiminut Eira Ainalinpää.


Kaikki teoksen materiaalit on valittu siten, että ne ovat ekologisesti maatuvia ja myös kierrätettäviä.

(4.7.)
                     


Kyltistä selviää, että teoksessa kahden aallon  muodostamaan kaarteeseen syntyy kaksi "sylialuetta." Toisen sisään on rakentunut teosta toteuttamassa olleiden yhteisöjen taiteellisia tuotoksia.  Toiseen sylialueeseen katselijat voivat astua "halauspaikkaan."

(3.8.)


Näin elokuussa teos on jo  oikein ilo silmälle!  Viileä kesä antoi odotuttaa taideteoksen valmistumista pitkän ajan...









Yhteisöllisyys on ollut yksi teoksen kantavia ajatuksia. Mukana taideteosta tekemässä ovat olleet Chydeniuksen koulu, Makijat martat, Kirkonmäen koulu, Ruotsinkielinen päiväkoti, Keski-Pohjanmaan aikuisopiston Tsemppiä-projektin ryhmä, Isokylän koulun erityisluokat, Länsipuiston vuoropäiväkodin lapset sekä Länsipuiston koulun valinnaisen kuvaamataidon ryhmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti