sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kokkolan kaupungin toinen kirkko

Toinen Kokkolan kirkko keskustassa  oli puinen ristikirkko. Se  valmistui 1877. Kirkon oli suunnitellut Theodor Granstedt.  Kirkkoon mahtui noin 1000 henkeä. Tämän  kirkon pienoismalli löytyy muuten nykyisestä Kokkolan kirkosta!


Mutta kirkolla oli huono kohtalo. Kirkossa syttyi tulipalo  loppiaisyönä 1958 5-6 aikaan aamulla. Pakkasta oli tuolloin peräti -24 astetta. Ilmeisesti syttymissyynä oli lämmitys. Tuli eteni hyvin nopeasti. Kun palokunta saapui paikalle, , olivat liekit jo ennättäneet valloittaa kirkon koko alapohjan, joka oli sammalpeitteinen. Liekit kohosivat kirkkosalin sisälaudoitusten välissä olevien kanava-aukkojen sekä  hirsisten ulkoseinien kautta nopeasti  suoraan ullakkoa ja kellotapulia kohti. 

Kokkolan kaupungin historiassa, osa V, on hyvin havainnollistava kuvaus palomestari N. Saarelta tulipalon kokemisesta:

"Kirkkosali oli vajaan sadan vuoden aikana maalattu useampaan keraan. Nyt maalikerrokset sulivat ja  valuivat saarnastuolin puoleisella seinällä, kun tulenlieskat purkautuivat seinälautojen raoista. Kirkkosali oli hetken aikaa ihmeellisen kirkas. Sinne tulvehti happea avoimesta ovesta.  Katsoin ovesta vielä viimeisen kerran kirkkosaliin.  Näin ihmeen selvästi Johan  Erik Lindhin   maalaaman kauniin  alttaritaulun "Kristus ristillä" vuodelta 1819. "

Image (53).jpg

Yllä: Kokkolan vanhan kirkon (1877–1958) alttari. Kuva lainattu täältä.

Palossa tuhoutui paljon arvokasta kirkkotarpeistoa. Kirkossa oli lähes vastavalmistuneet 42-äänikertaiset, saksalaisen Walckerin urkutehtaan rakentamat urut, jotka tuli ahmaisi kitaansa. Samoin kirkon historiallisestikin arvokkaat kynttiläkruunut, suurin oasa lampeteista, koristeellinen saarnastuoli ja kirkonkellot tuhoutuivat kuten myös hautausmaan kartasto.

Kokkolan vanha kirkko, pohjapiirustus



Yllä: Kokkolan toisen kirkon pohjapiirrustus. Kuva lainattu täältä:


Kokkolan Martat olivat lahjoittaneet  kirkkoon  ryijyn paloa edeltävänä päivänä. Ryijy oli silloin myös vihitty käyttöön. Myös ryijyn kohtalo oli tuhoutua tulipalossa.  Onneksi sentään  vanhat, vielä silloin käytössä olleet  kaksi messukasukkaa onnistuttiin pelastamaan sakastista samoin kuin punainen  alttarin polvistumistyyny. Myös tilikirjat ja 1600-luvulle yltävät Kokkolan hautakirjat saatiin onnekkaasti pelastettua.


Talvisista olosuhteista johtuen tulipalo ei päässyt leviämään  vieressä olevaan vanhaan kaupunkiin, Neristaniin, joka aikojen saatossa on kokenut jo useamman tulipalon. 

Kirkon läheisyyteen oli rakennettu juuri valmistunut seurakuntatalo, jota pystyttiin hyödyntämään kirkkosalina  kaksi seuraavaa vuotta. Tosin saliin mahtui ainoastaan 250 henkeä.


Uutta kirkkoa alettiin suunnitella lähes välittömästi. Mietittiin myös muita paikkoja kirkolle kuin nykyinen. Esimerkiksi Länsipuistoa. Seurakuntalaisten keskuudessa ilmeni kuitenkin niin voimakasta vastarintaa kirkon paikan vaihdolle, että  kirkko päädyttiin lopulta rakentamaan samalle tontille, kuin kaksi aikaisempaakin kirkkoa. Uuden kirkon rakentamistyöt alkoivat jo kesällä 1959. 


LÄHTEET:



Kokkolan kaupungin historia, osa V. 2016, s. 506-507. 


Kokkolan suomalainen seurakunta. Kokkolan kirkon historiaa. [http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/tilat/kokkolan_kirkko/kokkolan_kirkon_historia] Luettu 10.1.2016.

Ville Valkama. "Ja kasvaa kuin riivattu" Kokkolan rakentaminen vuosina 1945-1976. Pro gradu - tutkielma 2013. [http://herkules.oulu.fi/thesis/nbnfioulu-201401161026.pdf] Luettu 22.2.2015.

Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokkolan_kirkko] Luettu 10.1.2016.

Wikiwand. Kokkola kirkko. [http://www.wikiwand.com/fi/Kokkolan_kirkko] Luettu 10.1.2015.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Uutta harrastusta pukkaa -vai...?

Meidän perheen miehet ovat saaneet isänperintönä sukupolvia jatkuneen metsästysharrastuksen. Nuorena minulle tämä maailma oli aika vieras, kun ei kotonani  ollut metsästystä harrasteltu.  Mutta kaikkeen tottuu. 

Meidän perheen elämä jaksottuu aika lailla sen mukaan, mitä luonnossa milloinkin tapahtuu. Toukokuun uroskauriiden jahti, loppukesäinen herneiden syöttö joutomaalla kyyhkyille, sitten elokuinen kyyhkysjahti aloittaa uuden syyskauden. Sitä seuraa sorsastus, metsäkanalinnut, joiden vuoksi täytyy tehdä  erillinen  metsästysreissu Lappiin saakka valtion maille. Syyskuussa päästään jänistä jahtaamaan.  Hirvijahti sitä edeltävine koeammuntoineen jatkaa syksyä rapeasti. Valkohäntäpeuran jahtaus, kettujahti, haittaeläinten loukutus..., ja jos ei kevään korville enää muuta riitä, niin aina voi lähteä villisikajahtiin Viroon...Tuossa listaa, mitä meidän perheessä  vuoden aikana tapahtuu. 


                                   

Siippa ja esikoinen ovat tosiaan olleet näissä touhuissa niin kauan kuin muistavat. Perheen juniori on astetta nörtimpi, eikä ole niin kokenut näitä omakseen. Mitä nyt sorsastukseen saattanut huvikseen  lähteä seuraksi ekana metsästyspäivänä. 

Mutta  isien malli seuraa kai mukana. Poika kun täytti 15 vuotta, oli metsästystutkinnosta puhetta. No, lähistöltä ei löytynyt metsästyskurssia hakemallakaan ja homma silloin jäi. Ollaan pidetty kotona edellytyksenä sitä, että kurssi pitää käydä, vaikkei se pakollinen ennen tutkintoa olekaan. Kun ollaan tekemisissä järeiden aseiden kanssa, ei turvallisuusnäkökulmia koskaan tule nostettua liiaksi esille. 

Tänä talvena seurasin silmä kovana, löytyisikö metsästyskurssia kummallakaan kotimaisella kielellä tarjottuna. Lopulta sellaisen bonngasinkin. Ja suomeksi. Kynnyskysymykseksi koituikin sitten, ettei pojalla ollut touhusta innostunutta kaveria kurssille mukaan. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja mietittiin. Lopulta nostin käteni pystyyn "Minä tiedän yhden!" Päät kääntyivät puoleeni kysyvän näköisinä. "Minä lähden mukaan. " Syvä hiljaisuus. 

Pari viikkoa myöhemmin  tepasteltiin pohjan kanssa metsästyskurssille. Se on nykyään 12 tunnin mittainen kurssi, jossa läpikäydään metsästyslainsäädäntö,  aseet, riistaeläimet ja rauhoitetut eläimet sekä eettisen metsästyksen kiemurat. Jos voi tuntea, että ei ole omalla maallaan, niin voitte vain kuvitella, kuinka tunsin..Ovensuussa sanoin kurssia pitäville "Tulin vain pojan kaveriksi. " Sain hyvin kannustavia kommentteja ja helpotuksekseni huomasin, etten ollut sentään ihan ainoa nainen porukassa. Ja seura kurssilla oli mitä mainiointa!

                              

Täytyy sanoa, että kurssin anti oli hyvä. Opin monia asioita, joista on suunnaton hyöty työssänikin ympäristöoppia ajatellen. Sen lisäksi luokkani oppilaat seurasivat innosta pinkeinä kurssini etenemistä. 

Kurssiin liittyy kirjakin, mutta  vähän  nolona  kerron, etten hankkinut sitä. Olisi ollut saatavilla myös sähköinen materiaali. Päätettiin pojan kanssa, että kuunnellaan sata lasissa itse kurssilla ja  tehdään netistä löytyviä ilmaistehtäviä. Jos ei päästä läpi, niin ei tämä meidän elämää kaada. 

                                

Olen nykyään innokas oppija, mutta tunnustan, että  usein edelleen  menen sieltä, mistä aita on matalin. Pari tuntia ennen kokeen alkua  päätin ottaa haltuuni lintujen tunnistamisen. Joku fiksu olisi paneutunut hommaan ehkä pikkasen aikaisemmin. Niitä lintuja ynnä muita metsän elikoita kun riittää ja tunnistus on aika haasteellista. 

Tenttipapereita on kolmea erilaista; A, B ja C. Riippuu tuurista, minkä  testistön milloinkin tentissä saa. Pojan kanssa saatiin eri paperit. Tutkintoon kuuluu  kirjallinen koe, jossa on 60 monivalintatehtävää. Näistä 15 on kuvallisia lajintuntemustehtäviä ja kaikki muut sanallisia monivalintatehtäviä. Lajintuntemusosioon oli aikaa varattu 15 minuuttia, kaikkineen tenttiä sai tehdä  puolitoista tuntia. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää , ettei virheitä ole enempää kuin kahdeksan. Tentti ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan iso osa tenttijöistä ei yleensä pääse ekalla kerralla läpi. Jostain luin juuri, että vain noin neljäsosa pääsee eka kerralla läpi. 

Kun koepaperit sitten oli tarkistettu, repesin. Pääsin läpi! Ja vielä niin, että taisin tehdä tenttijöiden pohjat sillä kerralla: ainoastaan 2 virhettä! Vähän jäi harmittamaan, että olisin ampunut uivelon ekana sorsastuspäivänä, sillä se on rauhoitettu. Paljonkohan olisi ropsahtanut sakkoja? Onneksi tämäkin nyt iskostui mieleeni ja lopun elämääni muistan uiveloa suurella kunnioituksella.:)

Poika ei päässyt ekalla kerralla läpi ja minulla oli vähän tyhjä olo. Minä pääsin, enkä edes tarvitse korttia. No, tästähän tuli  tuttavapiirissä isomman luokan naurunaihe. Siippa tosin tuntui olevan ylpeä saavutuksestani ja lähti hetimmiten  nettiin surffailemaan, millaisen aseen rouvalle hankkisi. Apua!

Pojan tenttiminen olikin varmasti minua haasteellisempaa. Teki tutkinnon suomeksi, vaikka on koulunsa käynyt ruotsiksi. On oppinut lintujen nimetkin  koulussa ruotsiksi. Ehkä hieman puolikielinen olo...Mutta kyllä vaan poikakin pääsi tentin jälkeeni läpi - jos mahdollista, niin vielä vähemmällä lukemisella...

Koulussa pääsin brassailemaan tuloksellani. Kysyin oppilailtani, mitä luulette, miten open kävi.  2/3 nosti kätensä sen merkiksi, että pääsin ekalla läpi, loput olivat jyrkästi toista mieltä. Kun kerroin tulokseni, sain kovat aplodit ja tyttö etupenkistä huusi "Tiesi, että pääset, sinä tiedät niin paljon asioita!":))) Heh, ainakin joku uskoi...




sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisenä hiihtelemässä Poroluodossa

Voisiko olla  upeampaa, kuin pitkät pääsiäispyhät ja aurinkoinen  sää! Sain tietää, että merelle Poroluodon ympäri oli tehty latu-ura. Sehän oli ihan pakko päästä kokemaan!

Kohteen Poroluoto, Kokkola kartta
Kuva lainattu täältä.

Survaisin sukset jalkaani ja menoksi. En oikein tiennyt, mistä pääsisin lähimpää  ladulle, joten ensimmäiset parisataa metriä Päiväniemestä  käsin  lykin jonkinlaista umpihankihiihtoa. Tosin hanki kannatteli yllättävän keveästi.



 Rödsön suunnasta eteeni aukenikin koskematonta hankea  halkova upea latu. Kunnolla  uurrettu latu on muuten kaunis!  Lähdin seuraamaan latua ja kiersin Poroluotoa Maapään puolelta. 


Taivas oli täydellisen kauniin sininen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Jostain etäältä kuului jo lokkien kirkunaa. Siellä täällä näkyi verkkokalastajien pyyntimerkkejä. Pari moottorikelkkaa päristeli kauempaa kiitäen ohi. 



Hiihdin  Poroluodon rantaa pohjois-itä-suunnassa. Aurinko  pisti posket punoittamaan. Ladulla ei näkynyt vielä juurikaan porkan pistoksia. Olisiko yksi tai kaksi  suksijaa mennyt siitä ennen minua. Vastaan tuli mies, joka kyseli mihin tämä upea latu johtaa. Kerroin, että  lunta näyttää halkovan useampi reitti - ehkä joku laduista vie Helluskarin suuntaan ja toinen Rödsön Mölleriin...




Kun saavuin  pohjoisimman  niemen  lähelle, nenään tulvahti  jostain etäältä harmaansävyinen nuotion tuoksu. Rannan kivet olivat saaneet valkean ja jäisen  kuorrutuksen ylleen.  Maisema oli vaikuttavan kaunis! Niemennokan kierrettyäni  häämöttikin jo  Poroluodon autiotupa. Sinne! 




Rannan tuntumassa  urheilijan näköinen mies pisti juuri suksiaan jalkaan. Hän kertoi olevansa Espoosta ja lomailevansa mökillään pääsiäisenpyhät. Mies oli lähtenyt hiihtämään päämäärättömästi ja jatkanut matkaansa sinne ja tänne, kun oli löytynyt  aina vaan uusia, upeita latuja. Mies oli  juuri grillannut makkarat ja nyt hän suuntasi mökilleen saunomaan. Sanoi vielä, että jos  on makkaraa mukana, niin vielä pääsisi samoille savuille grillaamaan. Ja toki makkarat oli mukana!:)

                                 

Poroluoto on kaunis kesällä, kun kalliot reunustavat kaupungin  autiotupaa. Mutta täytyy todeta, että kyllä talvinen luontokin saarella oli kaunis. Lunta riittämiin.  Ympäristö oli pääosin siisti - mitä nyt jokunen kaljatölkki oli  paiskottu  rumasti nuotion taakse. Keräsin ne reppuuni - ja hyräilin samalla mielessäni  lemppariartistini Vesalan laulua"...Mul on ehdotus; tee yksi ekoteko. Anna mun olla rauhassa vähän seko..." On hupaisaa, että ihmiset jaksavat raahata täydet tölkit mukanaan, mutta tyhjiä ei...

                               




Aina kaikille avoinna olevan taukotuvan  sisältä löytyi vieraskirja. Kirjoitin siihen nimeni.  Laskin kävijät.  Tämän päivän aikana oli ollut 70 vieraskirjaan nimensä kirjoittanutta. 

Saunan vierustassa keikisteli pieni kuusi. Sen oksilta riippui jääpuikkoja. Suloista! 

                                 

Saunassa joku  näytti saunoneen, Puusaunan tuoksu tulvahti vielä  himmeästi ilmoille ja  pienestä avannosta oli näköjään saatu saunavedet.

                                     

Pihan halkovaja pullisteli kiitettävästi  puita. Joku nuotiontekijä oli jättänyt raivostuttavan huolettomasti puuvajan oven selälleen ja pokasahan ruostumaan  sahapukin nokkaan. Pitäisi tuon verran tajuta edes...Ja kunnioittaa seuraaviakin kävijöitä. 


                   


Grillasin nuotion käryssä pari makkaraa. Joku oli  unohtanut sinappituubin penkille ja olin enemmän kuin iloinen siitä. Makunautinto oli suorastaan täydellinen. 

Takaisin palatessa kuulin joutsenten ääniä. Kolme valkeaa lintua halkoikin pian  sinistä taivaanrantaa. Mistä ne löytävät ravintoa näin lumisella säällä?


Kartasta laskettuna  reissulleni tuli pituutta 13 kilometriä. Sen verran sopiva urakka, että uni hiipi silmiin jo iltayhdeksältä.:) Auringon ja lumen uuvuttama. Ennenkuulumatonta kaltaiselleni yökyöpelille. Ehdoton suositteluni tämä hiihtokokemus,  ennen kuin vesi nousee jäälle ja kevät kurvaa  vauhdilla esiin!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Nälkävuosimuistomerkki Lohtajalla

Tähän väliin kesätaustaisia kuvia. 
Lohtajan hautausmaalta löytyy muistokivi, joka on omistettu 
nälkävuosina  sinne haudatuille. 
Kiertelin yksikseni kesäisellä hautausmaalla viime kesänä. Tällaiset muistomerkit pysäyttävät. 

Muistokivien teksti kuuluu sanasta sanaan näin:

"1867-1869
 NÄINÄ NÄLKÄVUOSINA
HAUDATTIIN TÄLLE PAIKALLE 
NOIN 350 LOHTAJALAISTA
JA KODITONTA KULKIJAA.

ANNA MEILLE TÄNÄ
 PÄIVÄNÄ MEIDÄN
JOKAPÄIVÄINEN
LEIPÄMME. 

MUISTOMERKIN PYSTYTTI
LOHTAJAN SEURAKUNTA JA
KOTISEUTUYHDISTYS"



Pääasiassahan menehtyneet olivat heikoimmista ja köyhimmistä oloista lähtöisin. Nälkä ajoi kerjuulle ja moni menehtyikin kulkeissaan. Kuvitelkaapa itsenne tielle kulkemaan, kun nälkä  painaa päälle...Myös kulkutaudit tarttuivat, kun ravinnon puutteessa olleet kerjäläiset kulkivat ruokaa anellen talosta toiseen. 

Kuolleiden suuresta määrästä ja olojen katastrofaalisuudesta viestii hyvin se, että ihmisiä on haudattu joukkohautaan. 


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Talviajatuksia


Näyttääkö talvinen kuura eksoottiselta ulkomaalaisen silmin? Rauha. Metsä, koskemattomuus lähellä valtatietä ja kaupunkia. Joskus mietin, mitä turisti ajattelee ajaessaan valtatietä kohti pohjoista talvella. 


Talvella luonto nukkuu valkean lumivaipan alla.

Minulla on agraarijuuret. En tiedä, johtuuko kiintymykseni luontoon siitä. Ensimmäiset 8 vuotta elämästäni asuin pienen maalaispaikkakunnan pienimmän sivukylän viimeisessä talossa. Voitte vain kuvitella.

Lapsena tuntui aina olevan lunta. Siihen aikaan talossamme oli pieni traktori, mutta en muista, että maatalon  pihaa olisi koskaan traktorilla aurattu. Ei meillä tainnut edes olla auraa siihen. Eikä lumikolaa ennen 80-lukua. Mietin onko se oikeasti totta. Kyllä kai, muistan vain lumilapiot. ..Pihaan muodostui polku, kun siellä tiuhasti käveltiin. Se riitti. Lumilapiolla  puhdistetiin porraspää. Niin ja luudalla.

Hankeen me lapset teimme lumienkeleitä. Yhtenä talvena isä teki pihaan upean lumilinnan. Siinä oli ovi ja kattokin. Iltaisin kun talvella hämärtyi, ei pihassa ollut ensimmäistäkään valoa. Katuvaloista ei tullut edes haaveilleeksi. Pihalla silti liikuin iltaisinkin, Kaikista parhaita oli illat, kun mummon vanhapoikaveli navettatöiden lomassa otti taskulampun ja juoksi piiloon heinälatoon. Ja me lapset perässä juosten etsimään...Kyllä oli niin jännittävää. Olisiko kellään nykyään sellaiseen enää aikaa omien töidensä keskellä?


Hiljaisuus. Onko se se juttu? Salaperäinen Suomi. Puhdas ilma. Siellä täällä hirvitorni tien laitaan nojamassa.




Ja sitten tulee aurinko. Koko luonto on täynnä valoa.




Rauhallisuus. Elämän verkkainen tahti. Luonto lähellä heti.


Minulla oli kerran australialainen ystävä kylässä. Oli kesä, mutta esittelin hänelle valokuvia menneiltä talvilta. Ystäväni luuli, että olen tehnyt feikkikuvia - ei auto voi ajaa järven jäällä. Ei uskonut, vaikka kuinka vannoin...Me suomalaiset emme osaa tajuta tätä ihmettä. 







Lopulta kotipihalla. Ilma on kuulas, pakkanen kiristyy. Ihana, ihana luonto!


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Poskea on raaputeltu...vaihteeksi DNA-testejä:)

Teetätin jo aikaisemmin DNA-geenitestin isäni isälinjasta.  Se oli testi, jonka halusin tehdä ensimmäisten joukossa vielä kun isäni elää. Isälinjaa olisi myöhemmin mahdotonta enää testata. Tulokset saapuivat aikanaan ja olivat oikeastaan  odotetunlaiset. 

Vaan nälkä kasvaa syödessä. Lopulta oli pakko tilata testitikut itsellekin, vaikka hintaa kauhisteleekin, kun useampaa testiä tilailee....Naisestahan voidaan ottaa  eri testi kuin miehestä. Niinpä minusta on nyt tehty mtDNA-testi, joka kertoo äidinäidin äidinäidit...jne, siis suoran äitilinjani. Äitilinja testataan solun mitokondrion dna:sta erotuksena isälinjasta, joka tehdään Y-kromosomin DNA:sta .  

Testitulos sinällään  oli aika lailla odotusten mukainen. Kuulun haploryhmään H1a2, siis ns. Helenan tyttäriin. H-ryhmä on  yleisin haplotyyppi Euroopassa. "Helenoiden" reitti näkyy alapuolen  kuvassa sinisellä. Kantaäiti lienee asunut jossain Ranskan Dordognen laakson jokivarsilla parisenkymmentätuhatta vuotta sitten. 


Euroopassa on ollut monenlaisia muuttoliikkeitä tuhansien vuosien aikajanalla. Muinaisista muuttoliikkeistä voidaan mainita erityisesti kolme suurta ihmisryhmää, joiden vaikutus on ollut suuri nykyihmiselle:
  • metsästäjä-keräilijät (saapuivat Eurooppaan 40000 vuotta sitten ja  n. 11000 v sitten jatkoivat kohti pohjoista), 
  • varhaiset viljelijät (n.  8000 vuotta sitten kulkivat   Lähi-idästä pohjoiseen),
  • arojen paimentolaiset eli jamnot (n.5000 v sitten kulkivat kohti  Eurooppaan ja myös kohti pohjoista).
  • uutta itäistä perimää edellä mainittujen lisäksi  (n. 2000 v sitten). 
Testin avulla sain myös tietää, että autosomaalisessa DNA:ssani on prosentuaaliset osuudet yllämainituista seuraavasti:


Lisäksi teetätin itsestäni erillisen, ns. Family Finder-testin. Sen anti on mielestäni kaikista selvin ja mielenkiintoisin. Tämä ns. serkkutesti pohjautuu ihmisen kokonaisperimään ja se etsii geenisukulaisistani kaikista sukuhaaroistani  ns. mätsit. Tutkimuksessa verrataan tietokannassa oleviin muiden Family Finder-testin tehneiden tuloksiin ja testi päättelee kaksi näytettä keskenään sukulaisiksi, jos  merkkigeeneissä on riittävästi yhteneväisyyttä. 

Etninen perimäni on sen mukaisesti  hyvin  yllättävä, eli  tällainen: 
Suomi 79%
Scandinavia 7%
Itä-Eurooppa 13%
Lähi-Itä 1 %

Tiesinkin, että pohjoismaissa on perimääni muuallakin kuin Suomessa. Ei tarvitse miettiä kuin viime kesäistä matkaa esi-isien jäljille Ruotsiin ja Norjaan...Ne minulla oli tiedossa, tosin prosentuaalinen osuus aika lailla yllätti suuruudellaan. Mutta sitten tuo 13% Itä-Eurooppaa melkein mykisti puhumattakaan 1 % Lähi-Itää!

Alla olevista kahdesta karttakuvasta selviää geeniperimäni alkuperät. 



Ja etenkin  hämmentää, kun katson karttakuvaa geeniperimästäni tarkemmin...nimittäin...

...minulla on  äidin puolelta  lyhykäinen perimätieto, että  yksi esi-isistäni olisi venäjänjuutalainen viiden sukupolven takaa. Hän on asunut aikamiesvuotensa Suomessa, mutta miehen  alkuperä on pysynyt mysteerinä, vaikka olen sitä yritänyt selvittää pian jo 30 vuotta. Sen tiedän, että hän on ollut Suomessa Suomen sodasta lähtien. Moni on  pitänyt outona, että tuohon aikaan olisi tuollainen esi-isäni tapainen kummastus tänne asettautunut. Etenkin, kun hänen saapumistietojaan ei löydy mistään. Välillä jo luovutin ja ajattelin, että ehkä minulle on syötetty pajunköyttä ja esi-isäni onkin suomalainen sotilas. Tuntuisi vain aika lailla oudolta, että suvussa tällaista tarina olisi kuljetettu mukana sukupolvelta toiselle, kun mitään muita perättömiä tarinoita ei ole matkannut mukana. 

Mutta sitten ...tuo dna-tulos. Geenini ja testit eivät varmaankaan valehtele. Hyvin hämmentävä tulos. Ja aina vain hämmentävämmäksi meni, kun vaihdoin viestejä isänpuoleisen pikkuserkkuni kanssa, joka myös on tehnyt samat testit. Hänellä ei näkynyt  Itä-Eurooppa eikä Lähi-Itää perimässään  lainkaan, joten kyllä täytyy olla niin, että tuo perimä tulee äidin puolelta. 

Kun tätä aikani pyörittelin, ei auttanut kuin vielä varmuudeksi tilata isästäni lisää tutkimuksia eli  Family Finder-testi, jolloin pystyn karsimaan omista "mätseistäni" isän sukulaiset pois. Ja ehkä tilaan vielä äidistänikin Family Finderin, koska se nyt on melko huokea testi kumminkin. Siten ehkä osun tärkeisiin mätseihini paremmin. Ja sen jälkeen täytyy tietysti vielä ylipuhua äidin ainut  isälinjainen serkkupoika tekemään miestestin itsestään. Siitä selviäisi äidin isänpuoleinen mieshaara, jonka tuloksia eniten  tarvisin. 

Kalliiksihan tämä tulee. Kun olen tilannut nuo edeltävät isästä ja ehkä vielä täydentänyt  isän testiin BigY-testiin saakka ja sitten lasken omat testini ja tulevat äitini ja serkkuni testit, niin päästään jo rapiasti tonnin luokkaan...Sillä summalla olisi matkustellut aika kauas, Nyt olen pyöritellyt sormet hikisinä samalla summalla tietokoneeni näyttöä. Selannut sivuja ees ja taas. Yrittänyt ymmärtää ja etsinyt ja  en oikein tiedä edes mitä. 

Family Finder -tuloksissa minulla on nyt yli 4000 geenisukulaista! Läheisimmät mätsit eli osumat ovat suomalaisia - kaksi pikkuserkkuani ja isäni serkku. Tämän lisäksi  kaksi minulle tuiki tuntematonta miestä kantaa joltain osalta yhtenevää perimää kanssani  ilman geenimutaatioita.  Toisen kanssa olen vaihdellut jo sähköposteja - yhteinen äitilinjan  sukulaisemme on oletettavasti  vähintään n. 5 sukupolven takaa. 

Mikä mielenkiintoisinta, niin minulla on useita satoja mätsejä ulkomaalaisten kanssa. Erityisesti skandinaaveja sekä puolalaisia, saksalaisia, liettualaisia  ja venäläisiä...kahta viimeksi mainittua löytyy jopa paljon. Näihin aion porautua, kun vain jostain löytyisi tarpeeksi aikaa. Kohta taitaa lennellä sähköpostiviestejä täältä suunnasta ympäri maailmaa!

Tämä on mielettömän koukuttavaa (ja vaikeaa) tutkimusta. Sitä tajuaa oman ymmärryksensä pienuuden. Tavoitteena on saada  ensin  vielä lisää tuloksia ja ajan kanssa, kun saan seulottua tuntemattoman esi-isän kanssa oletettavasti mätsääviä nykypolvia, ties mitä tästä tulee,. Saa nähdä mitä vielä selviääkään. Ainakin yritän!


LÄHTEET: Keitä me olemme. HS. [http://dynamic.hs.fi/2018/dna/] Luettu 4.3.2018.