lauantai 20. toukokuuta 2017

Muistomerkki Ohtakarissa

Tällä kertaa vähän taaempaa talvelta kuvia Lohtajan Ohtakarista, missä on luonnonkiveen  tehty muistomerkki.


                                           Kivessä lukee kullatuin kirjaimin:
                              "HUKKUNEIDEN KALASTAJIEN MUISTOLLE

                                                              16.7.1978
                                      LOHTAJAN KALASTAJAIN SEURA"



Tekstin vieressä on musta ankkuri, jossa ketju. Muistokivi on aseteltu karuun, katajaiseen ja kivikkoiseen paikkaan. Siinä sen kuuluukin olla.


Muistomerkki paljastettiin vuonna 1978 ja sen on tilannut Lohtajan kalastajainseura.



Muistokiven taakse on kaiverrettu kultaisin kirjaimin erilliseen kiveen hukkuneiden kalastajien nimiä ja menehtymisaikoja. Muistolaatassa on kaikkiaan 20  hukkuneen nimet. Heidän jokaisen kohtalonsa olisi varmaankin  kirjoituksen arvoinen.

Kiven äärellä tapailen Lasse Mårtenssonin säveltämän Myrskyluodon Maija-laulun  sanoja:

"...Oppii luodolla kielen.
Puhe turhaa on ja lause tarpeeton.
Voi aavistaa vaimo toisen mielen.
Hän tuntee tuulen joka miehen matkaa saa.
Katsoo hän lähtijää.
Vielä tyyni on sää.
   Vielä tyyni on sää..."



Ensimmäiset kiveen merkityt kuolemat on tapahtuneet vuonna 1877. Silloin samana päivänä on meri vienyt  kolme miestä. Tämän hukkumiskuoleman taustat täytyy etsiä jostain käsiin. Lokakuinen, hyinen meri...

                                        "meren ankara työ, heihin merkkinsä lyö..."

Viimeisin kiveen kaiverrettu hukkumiskuolema on sattunut 1991. Googlalemalla selviää, että menehtynyt Väinö Säätelä on ollut  vuodesta 1972 kuolemaansa 1991 saakka Lohtajan kalastusseuran puheenjohtaja... Osasiko aavistaa kiveä tilatessa, että oma nimi siihen  seuraavana tallentuisi?





                                             
LÄHTEET:
Lohtajan kalastajainseura. Hieman historiaa. [http://www.lohtajanks.fi/Historiaa.html] Luettu 20.5.2017.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Äideille mukuloita...ämpäriperunoita kasvattamassa:)

Lapsenmielisyyteeni pääsee taas rehottamaan kunnon kukkaan, kun äitienpäivä lähestyy. On kiva  miettiä, mitä oppilaiden kanssa tekisi äidille lahjaksi. Pointtina siis uniikki lahja sen hyvin ansainneille äideille:) Lahjan täytyy olla helppo toteuttaa, halpa raaka-aineiltaan ja jotenkin ihana ja spesifi:) Siinä kriteerit.

Tämän vuotisen lahjan ideointi alkoi huhtikuun alussa. Kun kerroin oppilaille, mikä on tuleva projektimme, se sai yllättävän riemukkaan vastaanoton. Erityisesti muutama poikaoppilas aivan kihelmöi innosta päästä lahjaa toteuttamaan! Tavoitteena kasvattaa paljon uusia mukuloita äidille - ämpäriperunoiden muodossa! Samalla herättelimme esiin synonyymejä. Mitä se mukula  tarkoittaakaan:)

Lahja on  mielestäni paras, kun sen eteen täytyy nähdä aikaa ja  vaivaa, ja lisäksi arvostan sitä, että lahjan kautta voi tehdä jotain yhteistä puuhaa. Tässä projektissa toteutuvat nämä näkökulmat.

Projektimme alkoi siitä, kun ope raahasi kouluun perunapussin. Jokainen oppilas  valitsi mieluisen perunan. Jo tässä näkyy oppilaiden persoonallisuus - joku haluaa valita ehdottomasti isoimman, toinen pienimmän, kolmas erikoisimman muotoisen jne... 
-Tää peruna on niin suloinen, sanoi yksi oppilas silittäen hellästi perunan poskea. Kadehdin lasten kykyä ajatella asioita kaavoihin kangistumatta!

Samassa yhteydessä pohdimme, miten peruna kasvaa. Se ei ollutkaan 3-luokkalaisille monellekaan selvää. Tulipa  hyödynnettyä tämäkin asia tässä samassa!

Perunat aseteltiin suloisesti munakennoihin. Jokaiselle perunalle  löytyi oma soppi, jossa ituja sai alkaa valoisan ikkunan ääressä kasvattamaan.


Kasvattelimme ituja sinnikkäästi parin viikon ajan. Heräsi paljon pohdittavaa, kuten miksi perunasta tulee vihreä. Tietoa etsittiin ja löytyi vastauskin. Kun peruna on valossa, se muuttuu vihreäksi ja samalla siihen tulee klorofylliä eli lehtivihreää. Oheistuotteena syntyy myrkyllisiä aineita. No, hurjapäisimmät oppilaat jo ennättivät visioida, että äiti saakin myrkyllisiä perunoita, apua! Huojentuneilta kuulostivat, kun todettiin, että sitä emäperunaa ei kesällä syödä, sen tehtävä on vain kasvattaa uusia mukuloita ja uusista perunoista tulee syötäviä kaikesta huolimatta! Tässä tätä kirjoitellessa pulpahti jostain mieleen oma nuorimmaiseni. Poika taisi olla kolmen kieppeillä, kun mietimme,  mitä veisimme kevätjuhlaan lahjaksi päiväkodin aikuisille. Päädyimme antamaan koristellussa pullossa nestesaippuaa kaikille kolmelle aikuiselle. Lahjaa ojentaessaan pojan riemukkaan ilkikurinen ilme ja  toteamus "Tih, saippuaa päiväkodin tätien silmiin,"  kirvoitti aikanaan useamman ihmisen nauruun...

Kun idätys oli onnekkaasti saatu tehtyä,  oli vuorossa maitopurkkiaskartelu. Hyvä pointti, että kierrätysmateriaaleista voi tehdä jotain kaunista. Koulun ruokalasta haalittiin 21 tyhjää maitopurkkia, jotka leikattiin avonaisiksi. Sitten oli vuorossa ehdottomasti haastavin vaihe, kun purkit täytyi  somistaa. Ope löysi kuin löysikin varaston perältä tonkien  aivan ihanan tapettirullan. Erikeeperiä purkin reunoihin ja tapettia pintaan. Jestas että tuli nättejä  vaikka itse sanonkin!



Kun somistus oli kunnialla hoidettu, oli aika ryhtyä  istutushommiin. Oppilaat laittoivat purkin pohjalle multaa ja sitten aseteltiin peruna purkkiin ja multaa niin että se peittyi. Lopuksi purnukat luokan ikkunalaudalle kasvun ihmettä odottamaan!

Perunanvarsien  puskemista mullasta esiin on ollut mieluisaa seurata. Välillä ollaan muistettu kastellakin. Kasvun ihme on oikeastaan aika mykistävää! Ja peruna on siitä kiitollinen kasvi oppilaille, että joka ainut alkaa kasvattamaan uutta vartta!


Miten homma jatkuu tästä eteenpäin? Oppilaat on ohjeistettu, että lahja ei  suinkaan ole valmis äitienpäivänä, vaan se vaatii hellää yhteistyötä vielä viikkoja.  Istutus täytyy siirtää isompaan, pohjasta rikkinäiseen ämpäriin tai sään salliessa suoraan avomaalle kunnon multaan kasvamaan. Oman potaatin kasvamista on mielenkiintoista seurata kesän korvilla. Kenenköhän peruna puhkeaa ekana kukkaan? Kuka saa mukuloistaan suurimman sadon, milloin perunat ovat valmiita syötäväksi?


Saa ne äidit toki kortinkin, jonkinlainen kukkapuska on aina äidille paikallaan:)))

                                   


                       Sydämellistä äitienpäivää maailman jokaiselle äidille, omallenikin!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Normann-urkujen juhlakonsertissa

       

Sunnuntain huipennukseksi kiiruhdin Marian kappeliin. Olin varautunut, että istun junassa silloin kun Normann-urut vihitään käyttöön. No, tilanteet elävät ja ennätin kuin ennätinkin sentään illan  juhlakonserttiin Marian kappeliin. Mielenkiinto oli korkealla, koska olen seurannut urkuprojektia siitä saakka, kun urut olivat vielä  pieninä palasina varastoituina Kaarlelassa. Taisi olla silloin vuosi 2013.

Virolainen Gustav Normann oli  1800-luvulla Pohjois-Viron tuotteliain ja arvostetuin urkujenrakentaja. Hänen rakentamiaan urkuja on Virossa tallella parisen kymmentä. Kokkolan urut ovat yhdet suurimmista säilyneistä ns. Normann-uruista.

Restaurointihanke sai kipinää Kokkolan seurakunnan kanttorien aloitteesta. Urkujen restauroinnista vastasi OÜ Olev Kents Orelitöökoda Virosta sekä Matti Porthan Oy  Janakkalasta. Projektissa valvojana on toiminut nykyisin Oulussa asuva  Christian Ahlskog.


Tilan puutteen vuoksi urkujen palkeita ei ole rakennettu urkujen taakse kuten näissä yleensä, vaan ne rakennettiin jalkion ja kakkossormiston pillien päälle. Jokuset puuttuvat osat, kuten ilmansyöttö ja urkukaapin alaosa, kyettiin rakentamaan olemassa olevien mallien mukaan. Haasteellista projektissa oli myös se, että monia urkuosia jouduttiin entisöimään kahteen otteeseen, kun vanha puu halkeili ja vääntyi.

Nykyinen urkujen väritys poikkeaa niiden alkuperäisestä. Värit valittiin Marian kappelissa jo olemassa olevien sävyjen mukaan. Marmoroinnissa puolestaan on ollut innoittajana kappelin lattian Altan graniitin kuviot.

Urkujen kokonaissointia on hiljennetty alkuperäisestä tilan pienuuden vuoksi. Erityisesti toinen sormio on  suunniteltu kappelissa pidettävien siunaustilaisuuksien  musiikkiin.

Niin hupaisalta kuin tuntuukin, on ihmisten kasvu ollut sadan vuoden aikana huimaa. Niinpä jouduttiin sormiota korottamaan 9,3 cm jalkiokoskettimien pintaa ylemmäksi, muutoin joutuisivat kanttorit soittamaan lähes polvet kurkussa...

Vanhojen urkujen restaurointi kesti kaksi vuotta. On siis pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä kasata vanhoja urkuja uuteen ilmeeseen. Urkujen rakentaminen on täysin käsityötä ja aikaa tähän projektiin upposi 6000 työtuntia!


                      

Illan urkujuhlassa oli kaksi tilattua kantaesitystä; toinen virolaissäveltäjä Urmas Sisaskin ja toinen helsinkiläisen säveltäjän  Santeri Siimeksen teos.

Konsertin alkajaisiksi kuultiin virolaisen säveltäjämuusikon, nykyisin Suomessa asuvan  Urmas Sisaskin (1960-) Lux aeterna. Kokoonpanossa oli Ritva Göös uruissa, Maiju Vaahtoluoto, altto, Markku Hekkala, baritoni, Reijo Tunkkari, viulu, Eija Nygård, huilu sekä Ilmari Tunkkari, sello. Musiikki oli kaunista. Siinä oli mielestäni vaikutteita gregoriaanisesta kirkkomusiikista,  mutta tunnelmaltaan tunsin  jostain syystä kulkevani irlantilaisella niityllä. Joskus nuorena tyttösenä olen siellä oikeasti vaellellut.:)

    
Monessa urkukappaleessa oli mukana avustavia urkureita 1-2 kappaletta. He joko vaihtoivat nuoteista oikeita sivuja tai säätivät urkujen rekisteritappeja.

Seuraavaksi kuulimme August Gottfried Ritterin (1811-1885) teoksen Sonate in d-moll Op. 11. Sen esitti Mattii Pohjoisaho. Paikaltani tuijotin urkurin kaunisrakenteisia sormia...Tuollaiset täytyy olla ne paljon puhutut soittajan sormet! Ritteriä puolestaan pidetään yhtenä 1800-luvun suurimmista urkusäveltäjistä.
Valitsin istuinpaikkani niin, että pääsin istumaan mahdollisimman lähelle urkuja hieman takaviistoon. Minulla oli aitiopaikka seurata kanttoreiden jalka - ja käsityöskentelyä. Ihan huippua! Lapsena muuten ensimmäinen kosketinsoittimeni oli  aika prameat kotiurut 70-luvun tyyliin, joissa oli jalkiot. Harmi, etten koskaan opetellut jalkioita soittamaan. Urut myytiin sitten pois pianon tieltä. Sinänsä ymmärrettävää, koska opiskelin pianonsoittoa, mutta kaiho vähän jäi...


Ohjelmalehtistä selaillessani totesin, että jopa on nuorekasta urkumusiikkia tarjolla tänä iltana! Oli vuorossa Santeri Siimeksen  (1981-) kantaesitys  Cinq moments musicaux. Iloksemme säveltäjä oli itse paikalla kantaesittämässä teoksen. Tämä nuorimies oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta voihan wau, minkä vaikutuksen hän teki minuun vielä konsertin päätyttyäkin, kun jo googlailin kotisohvalla. Lukaiskaapa! Lahjakas ihminen voi olla lahjakas melkein missä vain, mutta tuohan on jo mykistävää! Tämän miehen uraa täytyy kyllä seurata jatkossakin!

Siimeksen urkuteos edusti selvästi nuorekasta linjaa. Teoksessa oli jotain ranskalaisvaikutteistaja jopa keveää, tohtisiko sanoa ripaus jazzahtavaa... Siimeksen teos päättyi Cymbeltähden soittoon. Ihanaa! Nyt kuulin tuon paljon mainostetun  helinän. Sopi hienosti tähän tilaisuuteen ja teokseen! 


Siimeksen jälkeen palattiin hieman vanhempaan aikakauteen. Christian Ahlskog esitti  hollantilaisen säveltäjän, Samuel de Lange SR.:n Sonate uber den Choral ja "Sollt ich meinem Gott nicht singen.


Viimeisenä ohjelmanumerona oli Christian Ahlskogin (1979-) Pieni kappeli-improvisaatio. En ollut pysyä penkissäni, kun tunnistin improvisaation pohjaksi laulun "Mun kanteleeni kauniimmin." Laululla on minulla erityinen merkitys, koska  jo kauan sitten edesmennyt mummoni rakasti sitä. Sanat olivat hänen kuolinvärssyssäänkin. Ja mikä improvisaatio! Ahlskoghan soitti ilman nuotteja. Arvostan taavaattomasti muusikoita, jotka pystyvät soittamaan myös omasta päästään. Tämä oli esitys parhaimmasta päästä! Ja myös tämä kappale huipentui Cymbeltähden soittoon!



Yllä kuvassa: Urkujenrakentajat esittäytyivät. Vähän huono kuvakulma, vaikka paikkani muutoin olikin mitä mainioin.

Kokkolan kanttoreita sekä illan esiintyjiä kukitettuna projektin tiimoilta.

Urkujen rakentajatkin saivat kukkaset.

Konsertin jälkeen ihmisillä ei ollut kiire pois. Monella oli aikaa ja intoa tutkia urkuja lähempää.




Ja sokerina pohjalla ...parista esityksestä ääninäytteet - toisessa mukana se ihana Cymbeltähti:)

video

lauantai 6. toukokuuta 2017

Taas DNA:n pauloissa

26.4.-17 kilahti postilaatikkoni merkiksi saapuneesta uudesta viestistä. Viestistä, jota oltiinkin jo odoteltu liittyen isälinjasta tekemääni DNA-testiin. "New DNA Test Results Posted," luki mailin otsikossa...Siispä tutkimaan!

Jo etukäteen tiesin, ettei tutkimustulokset ole maallikolle täysin iisiä tulkittavaa. Osa tiedoista selviää kyllä ongelmitta, mutta tässähän pitäisi olla laajahko tietämys,  jotta kaiken tarjotun tiedon  voisi käsittää. Alleelit, markkerit, mutaatiot, rihmat...Vain hämärästi muistan jotain aataminaikuisista lukio-opinnoista... Ajatuksena on, että tulkitsen minkä osaan ja luojan lykyksi tohtoriserkkuni on erikoistunut solubiologiaan. Enköhän jossain vaiheessa pääse haastamaan hänen tietämystään asiasta:)

Jos joku pohtii testien tilaamista, kannattaa tilaus tehdä Suomi DNA-projektin kautta ja samalla liittyä jäseneksi sivustolle. Hinta on hieman halvempi ja suomenkielistä tukea on myös saatavilla! Siellä tutkittuja jäseniä on tällä hetkellä liittyneenä useampi tuhat. Luku nousee koko ajan -  tällä hetkellä  kuvasta poiketen liittyneitä on jo 8596... Eli viikon aikana jäseniä on tullut lisää parisen kymmentä.

Joka tapauksessa selvisi, että isälinjani kuuluu haploryhmään  I-M253. Tätä ryhmää kutsutaan nimellä "Iivarin pojat." Näitä haploryhmiä erotellaan toisistaan aakkosilla A:sta T:hen. Lisäksi niissä on kussakin useita alalajeja. Tuo kaikki  siis selviää tutkimalla Y-kromosomin dna:ta. Näytehän otettiin  isäni posken sisäpinnalta. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka valtavasti ihmisestä olisi tietoa löydettävissä, jos vain osaisimme etsiä...Tutkimustulokset pohjautuvat mutaatioihin, joita silloin tällöin ihmisillä sattuu. Niiden kautta ja avulla  tutkimuskartta jaotellaan.


Yli 99 % koko ihmiskunnan geeneistä on samanlaisia. DNA-sukututkimuksessa tutkitaankin siis vain sitä pientä osaa geeneistä, jotka ovat alttiita muuttumiselle - mutaatioille. Niiden vuoksi eroamme tosistamme genomiltamme.

Kaikki tieto tutkimustuloksissa on englanniksi, mikä ei tietenkään helpota ymmärtämistä, koska teksti vilisee spesifejä sanoja. Teen tähän jonkinlaisen yhteenvedon "Iivarin poikien" reissaamisesta Suomeen vuosituhansien saatossa.

Kuten tiedettyä, ihmiskunnan alkulähde on Afrikassa. Sain tutkimustulosten mukana kartan, jossa esitellään esi-isieni reitti Afrikasta tähän päivään. Kuvan lisäksi olen surffaillut kymmenillä nettisivuilla tietoa lisää haalien.

31000-79000 vuotta sitten nykyisen Etiopian - Sudanin seudulta lähti liikkeelle "Aatamin" jälkeläinen Alueellinen väestönkasvu sekä myös ajanjakson kostea ja suhteellisen suotuisa ilmasto avittivat muuttoliikettä pois Afrikan mantereelta.  

Nation Geographicin The Genographic- projektin aineistossa kerrotaan, että ensimmäiset Afrikasta lähteneet  ihmiset seurasivat todennäköisesti rannikkoreittiä. He vaelsivat  Lähi-idän suuntaan riistan ja ruohotasankojen perässä. Afrikan ilmaston muuttuessa  n. 40000 vuotta sitten kylmemmäksi ja kuivemmaksi, lähtö uudelle seudulle oli järkevää. Paluu Afrikan mantereelle osoittautui vaikeaksi, koska  Afrikan ruohotasangot muuttuivat autiomaiksi. Lähi-idästä ihmisten reitit kohti uusia seutuja haarottuivat moneen suuntaan. Pienempi ryhmä siirtyi Lähi-idästä kohti pohjoista Anatoliaan ja Balkaniin.


Yllä: Isäni  isälinjan reitti. Kulkee ensin vihreällä, sitten  sinisenä kohti Suomea. Suomea ovat asuttaneet ainakin Sauli, Oiva, Oskari, Juho, Elias, Jaakko, Mathias, Matts, Olof, Matti, Mårten, Mårten, Henrik, Per, Olof, Johan , Per ja Per; he ovat ketjun loppupää. Siitä taaksepäin nimiä  ja asuin seutuja voi vai arvailla...

Esi-isät jatkoivat  siirtymistä luoteeseen Balkaniin leviten lopulta Eurooppaan. Pohjoiseen Eurooppaan esi-isät siirtyivät  noin 20000 vuotta sitten. Viimeisen jääkauden laajimmassa vaiheessa  nämä ihmiset elivät eristyksissä useammilla mannerjään rajaamilla alueilla nykyisessä Euroopassa.

Noin 15000-2000 vuotta sitten mannerjää aloitti vetäytymisensä ja esi-isäni pakenivat laajenevaa mannerjäätä. On saatu selville, että tässä vaiheessa maantieteellisesti eristyksissä jään vuoksi  olleeseen populaatioon syntyi miespuolinen jälkeläinen, jolla oli mutaatio M253. Tämän henkilön asuinseutu lienee ollut Pohjois-Ranskan tienoilla.

Kun seutu alkoi noin 15000 vuotta sitten lämmetä ja mannerjää vetäytyä,  asukkaat  seurasivat peuralaumoja ja siirtyivät kohti pohjoista. 5000-6000 vuotta sitten haploryhmä oli Tanskan salmien luona ja sieltä sitten jatkettiin myöhemmin matkaa kohti Ruotsia. Suomen puolelle tätä germaanis-skandinaavista asutusta  tuli useana aaltona jo ennen viikinkiaikaa.

Tätä haploryhmää (I1-M253) sanotaan eurooppalaiseksi ja se edustaakin  viidesosaa Euroopan väestöstä. Nykyään  tämän haploryhmän kantajia löytyy eniten  Luoteis-Euroopasta, Islannista, Isosta-Britanniasta, Skandinaviasta sekä läntisestä Suomesta.

Suomessa Iivarin poikia on väestöstä noin 29%. Etelä-Pohjalaiset ja satakuntalaiset miehet edustavat enemmän kuin mikään muu heimo "Iivarin poikia. " Oman isäni linja tunnetaan 1450-luvulle asti  hyvin pohjalaisena. Varhaisin nimeltä tiedetty esi-isä isälinjassa on   Pietarsaaren Kolpissa, tarkemmin vielä Katternössä  syntynyt Per Strang. Hänen uskotaan perustaneen Vimpeliin Strangin tilan 1400-luvun lopulla. Eli isäni suku on asunut Järviseudulla yli 600 vuotta! Näyttää myös siltä, että kirkonkirjojen kautta tekemämme sukututkimus pitää paikkansa ilman sen suurempia syrjähyppyjä, sillä samassa tietokannassa on  testin tehneillä muillakin Strang -nimisiä esi-isiä,  "matseja,"  jotka omaavat saman haploryhmän.:) Isäni on kielellisesti vertaansa vailla oleva sananikkari ja hänen kommenttinsa DNA-testin tulosten selvittyä  olikin  "Puhtaat paperit kuin maaherran kissalla!" Saatiin taas hyvät naurut aikaan.

On mielenkiintoista seurailla, mistä lähimmät "mätsit" tulevat. Isän tuloksissa on tällä hetkellä reilut 20 mätsiä. Muutaman  testaajan tiedossa oleva varhaisin tietämä  sukunimi omasta isälinjasta on Strang niin kuin isällänikin. Silti yksi lähimmistä mätseistä näyttää tällä hetkellä olevan saksalaisen miehen kanssa. Uusin mätsi puolestaan tuli pohjoisruotsalaiselta testaajalta! Tässä herää kysymys kuinka suomalainen minäkään lopulta olen. :) Tämä kai on globalisaatiota parhaimmillaan!

Testi on tehty ja kiusaus on suuri hankkia lisää testejä. Seuraavaksi voisi tilata isän äitilinjan testin, sitten serkkuhaun. Seuraavaksi äidin testit...sitten siipan...Jo annetut näytteet säilyvät tietokannoissa 25 vuotta, joten tuloksia on mahdollista myöhemminkin täydentää. Ja kuka tietää, kuinka paljon tutkimukset etenevät muutoinkin tuossa ajassa!


                                                     LÄHTEET:

Ahti Kurrin DNA-kotisivut. Ihmiskunnan auringonnoususta nykypäivään. [http://www.kurrinsuku.net/7] Luettu 30.4.2017.

Etelä-Pohjalaiset miehet ovat oma heimonsa. Yle.fi. [http://yle.fi/uutiset/3-6566920] Luettu 30.4.2017.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Pesäkivet


Tällä kertaa hurruutellaan  pienelle autoajelulle paikkaan, joka on Lohtajan, Kannuksen ja Kälviän rajamailla. Olen käynyt paikassa aikaisemmin reilut kymmenen vuotta sitten. Silloin taisi olla retki oman pojan päiväkodista makkaraa paistelemaan kevään korvilla tänne.


Pesäkivet sijaitsevat männikköisellä hiekkakankaalla.  Ajomatkaa Kokkolan keskustan suunnasta on puolen tunnin verran. Pesäkiville pääsee kahta kautta tietä pitkin. Metsäautoteillä on viitoitus, joten paikka löytyy kyllä. Syöttämällä GoogleMapsiin ositteeksi Riipan P-alue, paikka löytyy  jopa kohtalaisen vaivattomasti. Autolla pääsee aivan kivirykelmän viereen asti.


Pesäkivillä on mahdollisuus tehdä avotuli, mutta puut täytyy tuoda itse mukanaan. Kallioiden suojassa onkin kiva istuskella makkaraa käristellen. Onneksi seutu on saatu säilytettyä melko siistinä.



Pesäkivet ovat huomiota herättävän jykevät ja tiiviit kalliomuodostelemat keskellä muutoin tasaista mäntymetsää. Nämä isot siirtolohkareet ovat jäänteitä kivikaudesta. Korkeimmat kivet kohoavat  kymmenen metrin korkeuteen. Kivet lienevät kvartsipitoista kiveä. Siksi ne ovat kestäneet hyvin mannerjään vyörymiset.

                    

Mieleni tekisi kavuta kallioiden päälle, mutta viime aikoina itsesuojeluvaistoni on herännyt kukkaan. En kiipeä.  Kuvauspäivänä sää on kostea, kallioilla on lunta. On hyvin liukasta. Siippa sentään ei malta olla kapuamatta. Ottaa huippujen päältä samalla muutaman kuvan.



Jostain mielen syvyyksistä kumpuaa väkisinkin esiin laulun/runon pätkä. "Metsän poika tahdon olla, sankar` jylhän kuusiston. Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön ja maailma unholaan jääköön..." Kyllä Aleksis Kivi runoilun  salat taisi. Niin totta!

                 

                 

Lohkareiden väleissä on mielenkiintoisen näköisiä onkaloita ja solia. Ne ovat ennemminkin hentoisille rääpäleille tarkoitettua. Vaikka mieli tekisi punnertaa itsensä jonnekin onkalon syvyyteen, sanoo järki, että olisipa noloa juuttua sinne kiinni...


  

Kerrotaan, että aikoinaan korkeimpien lohkareiden päältä saattoi nähdä Kälviän, kannuksen ja Lohtajan kirkkojen tornit. Myöhemmin osa kivistä on sen verran lohkeillut, että korkeimmat huiput  ovat hioutuneet pois.

                 

Pesäkalliot on suosittu retkeilypaikka. Se soveltuu myös kiipeilyyn. Varovainen täytyy tietysti olla! Siispä mitä mainioin päiväretkikohde vaikka koko perheelle.

                 


Paikan päällä kivien vieressä on ajan kovasti pationoima infokyltti. Tämä olisi jo ehkä aika uusia...

                                            "LOHTAJAN PESÄKIVET

Jääkauden kuljettamia siirtolohkareita, joista tutkija Esa Takala kertoo vuonna 1896 kirjoitetussa kirjassa "Luetteloja Suomen muinaisjäännöksistä" seuraavasti: Maringaisten kylässä pesäkankaalla on patsas, joka on 6 syltä korkea ja sitä ympäröi useita pienempiä. Tämä ei ole muuta kuin että hiekkakankaalle on osunut mahdottoman suuri kivi, joka sitten aikoinaan lienee särkynyt. tavattoman korkeutensa vuoksi seutulaiset sitä ihmettelevät ja vaivalla kapuaavat sen korkeimmalle nokalle, josta sanovat useita kirkkoja näkyvän."




LÄHTEET:
E.R.I.S. Eräseikkailu ry.  Pesäkivet[http://www.pp.kpnet.fi/eris/pes%E4kivet.htm] Luettu 16.4.2017.

Geocaching. Lohtajan pesäkivet. [https://www.geocaching.com/geocache/GC4D3ZA_lohtajan-pesakivet?guid=cc9106bb-78f1-4ab9-908a-db3fdf8cb066] Luettu 16.1.2017.


Kokkola.fi. Nuotiopaikat ja grillikatokset. Kälviän Pesäkivet. [http://www.kokkola.fi/palvelut/ymparisto_ja_luonto/luonnon_virkistyskaytto/taukopaikat/fi_FI/nuotiopaikat_ja_grillikatokset/] Luettu 16.4.2017.

Retkipaikka.fi. Jylhät siirtolohkareet keskellä lakeuksia: Pesäkivet, Kokkola  [https://retkipaikka.fi/vapaa/jylhat-siirtolohkareet-keskella-lakeuksia-pesakivet-kokkola/] Luettu 16.4.2017.