keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäaamuna kaupungissa

Olen tavattoman aamu-uninen. Siksi harvoin vapaa-aikana lähden mihinkään aikaiseen innosta puhkuen. Joskus kuitenkin aukeaa mahdollisuus.

Vein nuorimmaiseni rippileirille aikaisin eräänä lauantaiaamuna. Pojan hyvästeltyä oli höntti olo. Kello ei ollut vielä yhdeksääkään ja minä jo liikkeellä.:)

Ajelin kohti keskustaa. Käännyin Isokadulle ja pistin auton parkkiin. Aina vaan höntimpi olo, sillä autoni oli ainut koko pitkällä keskustan kadulla. Tajusin, että kappas vain, liikkeetkin ovat vielä kiinni.

Nousin autosta ja lähdin aamukävelylle. Ja todellakin- tunsin olevani kaupungissa yksin!




Päätin kuvailla keskustan kukka-asetelmia. Suomi 100-juhlavuoden vuoksi monessa kaupungin kukka-asetelmassa on sinivalkeaa.


Kaupunginkirjaston kohdilla värimaailma muuttui punaiseksi.




Kaupungilla on salaisuutensa kukkien kasteluun! Suurimmissa  kukka-asetelmissa käytetään ns. tihkukastelujärjestelmää eli kukkapenkin pinnalle on kieritelty kasteluletku, joka on yhteydessä vesijohtoverkkoon ja veden määrää säädellään sulkuventtiilillä. Puutarhatyöntekijät avaavat aamulla hanat ja seuraavat, milloin vettä on tihkunut istutuksille tarpeeksi. Kuumina päivinä kastellaan myös käsin. Luin tämän netistä. Enpä ole tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi. Tuntuu, että kaupungin kukat kasvavat ja kukoistavat kuin itsekseen, omat nääntyvät heti, jos on muutaman päivän  reissussa...Olinpa naivi!



Taas koin ahaa-elämyksen: Persilja näyttää kukkien seassa tosi kivalta, ryhdikkäältä reunuskasvilta ja on edullinen lisuke kylvettäväksi  peitttokasviksi välitilaan muiden kasvien rinnalle!



Kaupungin rauha mykisti minut uudelleen ja uudelleen. Todellakin autoista vapaa keskusta! Mitähän sanoisi turisti, joka tulisi vaikka Kiinan ihmisvilinästä  tänne tähän aikaan? Miten tuleekaan mieleen V.A.Koskenniemen runo "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin..."


Nämä kaupunkikeskustassa  olevat tervatynnyrin muotoiset kukka-astiat ja penkit ideoitiin kaupunkiimme asuntomessukesänä 2011. Tynnyreissä on kasteluritilät ja vesisäiliöt. Alumiiniset ritilät on peitelty kankailla, joiden päälle on laitettu multa ja kukat. 


Naakkapuiston ohi kulkiessani huvitti: on varmaan ollut vaikeaa keksiä puistolle nimeä:)))Tai eihän Naakkapuisto taida ihan se virallisin nimi olla.  Kuitenkin. Naakat uskollisina puistonvartijoina...
Naakoista on tehty jokusia runojakin. Risto Rasalla on tällainen:"

"  Jos olet onnekas,
kuulet naakan laulavan
kivisistä nuoteista. "



Varmaan olisi pitänyt jäädä kuuntelemaan pidemmäksi aikaa, millaisia nuotteja naakoilla oli ollut tarjolla... Mutta hei, tuon runonhan voisi laittaa kauniisti kylttiin esille puistoon! Ihmisillä pitäisi olla enemmän aikaa vain olla ja kuulostella. Pidän sitä ehdottomana luovuuden edellytyksenä. Kiireessä ei voi luoda mitään todella uutta tai merkityksellistä...


Olen aina pitänyt raatihuoneen edustan kukista. Ne  on hyvin suunniteltu näyttävän rakennuksen edustalle.



Nämä valkeat  runkoruusut ovat aivan ihanat!


Mannerheiminaukion kukat ryöpsähtävät taas takaisin Suomi 100-teemaan.





Katu on Mannerheiminaukiolta rautatieaseman suuntaankin täysin autio! Tässä vaiheessa kello on jo pitkästi yli yhdeksän...



Jatkoin kävelyä siirtyen Suntin rannan tuntumaan. Huvittuneena totesin, että suurin osa rannan sorsistakin nukkui vielä! Tunsin itseni tässä vaiheessa ihan zombieksi - minä aamu-unisista unisin yksin valveilla koko maailmassa.:/

 

Eskonsaari Suntin keskellä näytti kesäiseltä.


Tyyneen veteen heijastuvat talot...voi kuinka kaunista!



Tässä vaiheessa pari kaupungin puistotyöntekijää tulee vastaani polkupyörillä haravat tankoihin nojaten. En tiennytkään, että he työskentelevät myös lauantaisin. No, siistä on! Nuori poika suhahtaa työntekijöiden ohi pyörällään liian läheltä. Toinen naisista huutelee pojan perään, että voisi vähän katsoa, miten ajaa. Mutta poika on jo äänten ulottumattomissa. 

Sen verran tässä kohdassa työ palaa loman keskeltä esiin, että väkisinkin huomaan prosessoivani paikkaa ja sen käyttömahdollisuuksia.  Hymyilyttää ja päätän, että tuon oppilaani jonain kauniia syyspäivänä tänne kivikatsomoon. Voisivat vaikka ideoida runoja tässä istuskellessaan Suntista, sorsista tai ihan mistä vaan ja esittää toisilleen.

Netistä löydän myös tiedon, että joku muukin on ideoinut tätä paikkaa. 25.8.-17 klo 21  on varmaankin Kokkolan venetsialaisviikonloppu ja silloin juuri tässä kohdin on mahdollisuus nähdä "Illuminata"-esitys. Sitä markkinoidaan tulen ja esittävän taiteen mestariteoksena. Esitys tapahtuu Eskonsaarella ja Suntin rannoille syttyvät tuliveistokset, jotka elävät musiikin tahtiin ilmentäen jokainen omaa tarinaansa, historiaa, kulttuuria, ihmisiä...Eli luvassa siis tulipatsaita,  pyrotekniikkaa ja musiikkia



Käyn kävelyllä Englanninpuistossa saakka. Kuvailen siellä uudenkarheaa  muistomerkkiä, josta enemmän erillisessä postauksessa joskus. Takaisin kohti keskustaa palailen toista puolen Sunttia kulkien.


Aamukävelyllä oleva mies Suntin liepeillä lukee keskittyneesti kaupungin infotaulua menneistä ajoista.  Historiaa on ympärillä paljon, jos tietää katsoa. Suntin reunustan kivissä on  kiinnitettyinä metallirenkaita, joihin ennen kiinnitettiin veneet, kun tultiin Sunttia pitkin kaupunkiin. 


Keväällä, kun minusta tehtiin  lehtijuttua blogiini liittyen, kerroin toimittajalle, että joskus leikittelen ajatuksella, mitä kaikkea Suntissa voisi tehdä. Englannilla on Thamesinsa, Ranskalla Seinensä, mutta Kokkolallakin on oma Sunttinsa! Vaatimattomastakin asiasta voi tehdä hienon, jos osaa muotoilla asian kauniisti ja osaa arvostaa sitä. Tulee mieleen ruotsinkielinen naapurini, joka kertoi kerran, että hänellä on tosi hieno rotukoira. Anoppi ihmetteli, että niinkö. -Joo, se on "byrakoo." (kuvittele äänenpaino ranskalaisittain) Anoppi ihmetteli entistä enemmän, kunnes naapuri naurellen kertoi sanan muodostuvan ruotsin murteella sanoista kylärakki "by+ rakko..." Ihan yhtä hienolta voi saada Suntinkin kuulostamaan!


Kerroin, kuinka mielikuvissani Suntinsuulla olisi näissä renkaissa kiinnitettyinä  pieniä soutuveneitä, joita saisi vuokrata. Muistoissani palasin tässä vaiheessa kesään 1985, jonka vietin Englannissa Oxfordissa ja puuhaan nimeltä "punting." Tätä on vähän vaikeaa kääntää, mutta kai tarkoittaa sanana kuta kuinkin sauvomista. Silloin vuokrasin ystävieni kanssa Thames-joessa tarjolla olleen riemunkirjavan  puupaatin ja punttasimme pitkin Thamesia. Voi jestas oli kivaa! Tästä klikkaamalla näet, millaiset olivat nuo vesijettimme:) Onko joku muu kokeillut tätä?


Kuvasanallista ohjeistusta punttaamiseen:) Meillä ehkä toimisi airot paremmin... Kuva lainattu täältä

Jatkan matkaa. Kävelen Suntin yli pienen sillan kautta. Saavun torille. Jopa siellä on hiljaista. Ja katsokaa myös, kuinka puhdasta. Puistotyöntekijät aloittavat varmaan työnsä aikaisin!


Torin kukka-astiat noudattavat samaa Suomi 100-väriä kuin Isonkadunkin kukkaset.


Kiepsahdan taas Naakkapuiston läpi.  Penkit ovat vielä tyhjät, enkä itsekään viitsi nyt  niihin istahtaa, vaikka se  voisikin olla aika kivaa. Tiedän, että autoni parkkiaika alkaa olla  käytetty. Sakot tästä aamusta enää puuttuisivat...


Kun saavun autolle, kello on jo yli kymmenen. Autoni on edelleen ainut auto koko kadulla:) Ei näy edes parkkipirkkoa. Ja jos olisi näkynyt, olisiko raaskinut aamunaikaista sakottaa... No, tämä oli hieno aamukävely läpi hiljaisen kaupungin. Kuvausrauha oli täydellinen!



LÄHTEET: Yle uutiset.  Kokkolassa 14000 kesäkukkaa - kastelua hoitaa oma keksintö. 
 [https://yle.fi/uutiset/3-7929674] Luettu 18.7.2017. 

torstai 13. heinäkuuta 2017

Yhä yllättävä Ykspihlajan kulttuuriviikko

Yksi kesän odotetuista hetkistä on, kun Ykspihlajan sanomat kolahtaa postilaatikkoon. Lehteen tarttuessa tietää, että yllätysten määrä on vakio. 

Tänä vuonna jo etukanteen silmäys nostaa  kasvoille kepeän ilmeen. Kyyrön isäntähän se siellä komeilee päheiden autojensa keskellä! Niin ei voi tulla huonolle mielelle tätä kuva katsellessa...


Tänä vuonna on taas monta kutkuttavaa juttua, joihin täytyy suunnata kesäiset askeleet. Viides Ykspihlajan kulttuuriviikko ei tyydy tavanomaisiin tapahtumiin, vaan etsii, penkoo ja löytääkin onnistuneita ja erilaisia kohteita, jotka tavallista tallaajaa jaksavat kiinnostaa ja yllättää. 

Poimin lehtiartikkelien huikeasta tarjonnasta muutaman helmen. Ehkä muutama muukin laillani innostuu! 

Kukapa ei jo osaisi yhdistää Pihlajaan "Hymyilevää Kokkolaa" ja  meille hymyilevää miestä, ohjaaja Juho Kuosmasta. Tällä kertaa Kuosmanen on intoutunut ohjaamaan  uuden version Salaviinanpolttajista. Tämä elokuva sai maailmanensi-iltansa huhtikuussa 2017 Tampereella. Ja nyt täällä Kokkolassa avautuu tilaisuus raottaa viinanpolttajien mystistä verhoa. Tämä 15 minuutin mittainen elokuva pohjautuu vuonna 1907 tehtyyn  ensimmäiseen suomalaiseen näytelmäelokuvaan, jonka kuvamateriaali ja käsikirjoitus ovat tuhoutuneet. Elokuvan alkuperäinen juoni on kuitenkin säilynyt elokuvan lehti-ilmoituksen mukana. 

Tässä taannoin luin Keski-Pohjanmaa-lehdestä tämän elokuvan näyttelijästä tehdyn mainion lehtiartikkelin.  Jo silloin päätin, että tämä juttuhan on nähtävä! Voiko ilmeikkäämpää näyttelijää löytää!

Elokuva esitetäään kulttuuriviikolla kaksi kertaa ja samaan syssyyn on mahdollista nähdä ja kokea myös Kuosmasen aikaisempi mykkäelokuva "Romu-Mattila ja kaunis nainen." Eikä siinä vielä tietystikään kaikki, kun on kyse Pihlaja-viikosta. Samalla 20 e lipulla kun pääsee tunnelmoimaan myös  Viva Yxpila!-iltaan, jossa on sielunruokaa joka lähtöön. 




No sittenpä suunnataankin "The pohje of Pihlaja"-kisaan. Tässä pääsee kisaamaan omalla varustuksellaan  eli pohje on työnnettävä  reiälliseen vaneriseinämään. En tiedä, missä seinämä sijaitsee, joten on oltava tarkkana, että ei sohaise pohjettaan mihin tahansa koloon! Raati valitsee kuin sian säkissä viikon päätteeksi parhaan pohkeen lähetetyistä pohjekuvista.  Luotan  etelä-pohjalaiseen vankkaan pohkeeseen. Ehkä palkintona on pohkeen vilauttelu seuraavassa Kuosmasen mykkäelokuvassa:))) Kukapa tietää. 


Rakastan kesäteattereita. Teatterihulluus valtaa mieleni lähes joka kerta, kun pääsen katsomoon. En tiedä, onkoo se peruja isoisoäidiltäni, joka myös rakasti  ja kuluttikin teatterin lavaa... Tämän kertainen Pihlajan teatteri  kuvaa 1970-luvulla oikeastikin Pihlajassa pelkoa ja jengitappeluita lietsonutta Pihlajan jengiä. Näytelmän käsikirjoituksesta vastaa pihlajalainen Pauli Poranen. Erityisen kivaa esityksiä on katsoa, kun tietää, että näyttelijöissä on mukana tuttua kaartia. 

Pauli Porasen kirjoittama ja ohjaama Pihlajan jengi, joka käsittelee 1970-luvun jengitappeluita.

Mielenkiinnolla luin myös tulevista romanitansseista. Aikoinaanhan Pihlajan kaduilla kulki enemmänkin romaneja. Tällä kertaa tarjolla on romanipukuja, kertomuksia heidän mielenkiintoisesta kulttuuristaan sekä  myös karaokea  ja musisointia. Erityisen hienoa oli lukea, että paikalliset romanit ovat menneen talven aikana  treenanneet romaninuorten kanssa  lavatansseja. Upeaa, että omasta kulttuurista pidetään kiinni. Tämän haluan kokea!



No sitten tapahtuu taas ihan jotain muuta! Asia, joka muutama vuosi sitten torpattiin mahdottomana, on nyt tietysti mahdollistunut. Kymmeniä vuosia sittenhän lättähattujuna kuljetti ihmisiä kaupunkiin ja takaisin. Ykspihlajan asema on purettu jo 1980-luvulla, mutta muistan sen lapsuuden muutamasta ohiajosta sataman liepeiltä  hämärästi.

Lättähattu jyskyttää paikalle Haapaveden museorautatieyhdistyksen toimesta. Junassa on kaikkiaan 138 paikkaa ja kaksi vaunua. Luvassa on myös taustamusiikkia lättähattufiilistelijöille. Tämä lienee elämys ja se on mahdollista tavoittaa kymmenellä eurolla.

Kulttuuriviikon kahtena viimeisenä päivänä Ykspihlajaan voi huristella lättähatulla, jonka paikalle tuo Haapaveden museorautatieyhdistys. Vaunuja junassa on kaksi ja paikkoja 138. Junaan kaivataan vielä musisoijia viihdyttämän väkeä matkan ajaksi.
Kulttuuriviikon kahtena viimeisenä päivänä Ykspihlajaan voi huristella lättähatulla, jonka paikalle tuo Haapaveden museorautatieyhdistys. Vaunuja junassa on kaksi ja paikkoja 138. Junaan kaivataan vielä musisoijia viihdyttämän väkeä matkan ajaksi.

Mitäpä olisi heinäkuinen  kesäilta ilman saunaa. Pihlajassa pihasaunoja on ympäri ämpäri talojen pihoja. Tapahtumaa mainostetaan kuumana uutuutena ja sitä se taatusti onkin. Lähtösaunalta Leipurinkatu 4:stä  osallistuja saa rastisaunakartan, jonka mukaan voi hurauttaa  fillarillaan saunasta seuraavaan. Virallisen saunaruhtinaan paperit saa ainoastaan  kaikki kisan saunat saunonut. Lisämainintana toivomus, että osallistujilla olisi  suotavaa olla fillarin lisäksi saunatakki yllä!


Paljon muutakin mieletöntä - ja suurimmaksi osaksi ilmaista -  mahtuu Pihjalaviikkoon 15.-23.7.-17, mutta niistä kannattaa lukea tarkemmin itse lehtisestä tai täältä. 

LÄHTEET: Ykspihlajan sanomat. Kesäkuu 2017. 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kokkolan kammarissa kesäkonsertissa


Mistä tietää, että kesän ilmaiskonsetti on onnistunut? Omasta mielestäni siitä, että satoi tai paistoi, niin ihmisiä on paikalla pilvin pimein ja toisekseen siitä, että musisoinnin aikana ihmiset seisovat kuin nauliutuneina paikoillaan ja tosissaan kuuntelevat orkesteria ja  artisteja.


Olen  aika otettu siitä, että ihmiset oikeasti keskittyvät musiikin ja esitysten kuunteluun. Ainakaan lähiympäristössäni  juuri kukaan ei keskustele kappaleiden aikana. Eräs mies etäämpänä lukee puiston penkillä samaan aikaan keskittyneesti kirjaa. Wau!


Heinäkuun kahdeksas tuo ilmoille mitä kauneimman kesäsään. Kesäkonsertti on kaikkiaan  jo viides, joista kolme viimeisintä on järjestetty kaupungin sydämessä.  Raimo Vertaisen käyttämää nimitystä lainaten Kokkolan kamari -  Naakkapuisto, Chydeniuksen puisto - mikä  ikinä lie  - on täynnä musiikkia janoavia kuulijoita. 


Kapellimestari Raimo Vertainen toivottaa runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi rempseään tapaansa. Alkusoittona saamme kuulla "Kulkurin valssin." Kappaleesta on muuten tehty kokonaista 50 erilaista levytysversiota.  Guardia Nueva- orkesterin soitto on kaunista. Kappaleessa se nousee sävellajin noston myötä korkeuksiin..:)  


Seuraavaksi saadaan lavalle illan toinen artisteista. Jiri Tammilehto Kokkolan Lohtajalta tai Lohtajan Kokkolasta - ihan miten vaan. Jiri on Tangomarkkinat- kilpailusta tutuksi tullut artisti. Jiri laulaa ensin kappaleen "Kun ilta ehtii" ja sen jälkeen "Sä et kyyneltä nää." Tässä kappaleessa on erityisen kaunis, väräjävä loppu. 




Seuraava instrumentaaliversio vie minut ajatuksissa kauas 70-luvulle. Dannyn tutuksi tekemä "Seitsemän  kertaa seitsemän" elokuvasta "Noin seitsemän veljestä."...Rakastin tuota  laulua jo lapsena. Vertainen kuljettaa kuulijat muistoissaan "Parempi myöhään"-ohjelmaan ja siitä Siimeksen ja Jurkan mainioon vuoropuheluun Muppet Showta matkien, jossa Siimes toteaa ""Ei se oo kaikki kultaa, mikä kiiltää", johon Jurkka vastaa verkkaiseen tapaansa " Ei niin, sehän voi olla vaikka Danny!"

"Pojan poika peri tahdon myös vahvan taatoltaan. 
Puri hammasta, kun tarttui aapiseen. 
No, meni kaksi vuotta luokkaa kohti, 
mutta aikanaan hyvän viran sai ja akan oppineen.

Tahto rautainen  vie läpi harmaan kallion, 
siinä katajaisen kansan malli on.  
Vaikka naapureiden elintaso mielenrauhan vei,
 alla Pohjantähden masennuttu ei. 

Seitsemän kertaa seitsemän 
koetellut on koura kohtalon. 
Seitsemän kertaa seitsemän, 
 siinä  sisu aina suunnaton
 vain noussut on. " 

Näinhän se on! Laulu alkaa kivasti, kun soittajat  kuiskailevat  "seitsemän, seitsemän."


Seuraavaksi saamme kuulla orkesterin esittämänä  George de Godzinskyn säveltämän  "Äänisen aallot. " Kappalehan vie aina Jatkosodan vuosiin.

"...Hiljaa tuutii Ääninen aaltojaan,
uupuu rantaan
satujen saarelmaan.
Sua kaukaa, armain, täällä muistelen - 
kerran noudan 
onnemme venheeseen..." 

Sävel on kaunis. Tunnelma yleisössä lipuu eteenpäin vanhan  valssin siivin. Etenkin iäkkäämmille kuulijoille tämä lienee merkityksellinen kappale.  Omassa sukuhistoriassanikin Ääninen on merkityksellinen paikka. Kamerani takana tunnelmoin...


Jari Sillanpään hyvin tutksi tekemä "Satulinna" on Guardia Nuevan ohjelmistossa tänä vuonna jokaisessa esityksessä Suomi 100- hengessä. Sooloa saadaan lavalle soittamaan yksi orkesterin viulisteista, Heidi Kumpula. 


Satulinna-kappalehan on alun perin tangoksi tehty.  Se muutettiin  aikanaan  levytykseen kuitenkin beatiksi. Nyt kuullaan argentiinalaisittain tangoon väännetty sovitus kappaleesta. Ei ollenkaan hullumpi väännös! Loppuosan  kitara - viulukombossa on  lähes käsin kosketeltavaa herkkyyttä.


Lavalla saapuu uudestaan Jiri Tammilehto.  Seuraavan kappaleen nimeä Vertainen panttaa vinkkaamalla että jokainen tietää  sen varmasti. Sovitus kappalelle on Mika Toivasen. Vähän jo säikähdän, kun en ensi sävelistä tunnista kappaletta. Rumpalisti Timo Roiko-Jokelan  lautasilla ilmoille loihtima jykevä alku siivittää kappaleen kuitenkin upeaksi "Hopeiseksi kuuksi. "



"Hopeinen kuu luo merelle siltaa. 
Ei tulla koskaan voi tällaista iltaa. 
Odotan turhaan sinua armain.
Kuu kulkee pilven taakse,
taas on meri harmain..."

Laulu on kaunis ja Tammilehdon ääni sopii siihen hyvin. Kappaleen akustisissa kohdissa kuulen musiikin tuomana, kuinka rannalla tuulee. Piano puolestaan loihtii kaikki tuulen pyörteetkin esille. 


Vertainen tuo nyt lavalle kauniin ja herkän Juice Leskisen kappaleen "Viime yönä ennen kahta." Orkesteri esittää sen instrumentaaliversiona. Sävelten kiiriessä ilmoille hyräilen  mielessäni loistavan  lauluntekijän loistavaa lyriikkaa...


"Yö ontui radalleen
melun liikenteen
yli hengityksen kuulin

Yö parsi sukkiaan
ja lähti jatkamaan
pimein myrskytuulin...

...Hän teki taikojaan
Sai kukat kukkimaan,
ne versoo ikkunaani..."


Mika Toivasen sovitus on kaunis. Viuluilla esiin tuodut tik tak-äänet ja rumpalistin loihtimat kellopeliheläykset tuovat tunnelman suorastaan syliin. 



The Voice of Finlandin kautta tutuksi tullut kasvo, Jennie von Storbacka, astuu lavalle. Jenniellä on meriittejä myös musikaalimaailmassa ja sen voi hyvin huomata hänen äänessään sekä tavassa esiintyä lavalla. Jennie esittää aluksi Abban kappaleen, jonka Sinikka Svärd on suomentanut.


Kun sävelmä alkaa, katson, kuinka pieni tuulenpyörre kieputtaa mukanansa kahta käpertynyttä, kesältä jo karannutta lehteä. Siksipä hymyilyttääkin, kun Storbacka pian laulaa:

                                                                 "Tyhjyys on lähellä,
syksyiset lehdet kieppuu kahisten vielä. 
Sydänyön hetkenä,
 näkemättä, 
käyn vanhan laakson varjoon siellä..."

Jennie von Storbacka  kiittää yleisöä ja lisää, että kiitos, kun olette tulleet paikalle, kun voisitte ihan hyvin viettää lauantai-iltaa jossain muuallakin. Esiintyjille yleisön paikalle saapuminen on aina kunnianosoitus. Jennie kertoo yleisölle, kuinka  on lapsesta saakka ihaillut Whitney Houstonia ja tänään hän laulaa puiston yleisölle elämänsä ensimmäistä kertaa julkisesti  Houstonin hyvin tunnetuksi tekemän "I will always love you.. "Hatunnosto, sillä tämä  laulu ei teknisestikään ole sieltä helpoimmasta päästä... 


Herkät viulut  soivat taustalla kauniisti ja kuinka upealta kuulostaakaan laulajan "And I"-kohta. Siinä on voimaa, määrätietoisuutta ja tunnetta,  niin kuin pitääkin! Myös kitarasoolo on upea. Ja täytyy todeta vielä, että artistin asuvalinta iltaan on täydellinen. Kevyessä kesätuulessa hulmuaa sekä laulan hiukset että helmat hyvin kauniisti. Myös Guardia Nuevan sinisävyiset esiintymisasut ovat näyttävät.


Yleisö taputtaa ja reagoi hienosti Jennie von Storbackan esityksiin. Hän jatkaa tulkitsemalla seuraavaksi ruotsiksi laulun "Gråt inte mer Argentina." Laulu on tunnettu monella kielellä ja se on lähtöisin musikaalista "Evita." Musikaalissahan  on tarina  1940-luvulta, jossa Argentiinan presidentti Juan Pero´n  menee naimisiin köyhän Evita-tytön kanssa. Laulussa lauletaan siitä, että kansa olisi kuitenkin Evitan  tukena ja rakastaisi häntä muuttuneessa tilanteessa. 


Kohta jossa laulaja laulaa " Ny har jag sagt allt" saa kylmät väreet iholleni. Orkesteri säestää hiljaa yltyen uudelleen loppua kohden. Lopun rumpu on vaikuttava.  Upeaa!


Vuorossa on instrumentaalimusiikkia. Vertainen kehottaa yleisöä  vaikka kuvittelemaan laulun aikana itsensä auton rattiin  ja ajamaan ylinopeutta. Onneksi mielikuvissa eivät peltipoliisit oikeasti pääse väläyttelemään sakkosilmiään!  Kyseessä on vauhdikas Benny Anderssonin sävellys vuodelta 1974, Intermezzo No. 1.


                                         ...Ti taa  tii taa  titititi tii taa..

Orkesteri  sahaa  asteikkoja ainakin satakakskymppiä laseissa. Viulistit veivaavat, harmonikanssoittajat päristelevät palkeet pullollaan ja pianokin pääsee sooloilemaan sakkorajoille asti. Kapellimestarin kädet vatkaavat siihen malliin, että jos pohjoista kohden ajamaan lähdettiin, niin Marinkaisten kohdalla on jo varmasti kermavaahto valmis!



Hurvittelevan menon jälkeen Jennie von Storbacka astelee lavalle vielä kerran. Hänellä on tuomisinaan keväällä 2017 Eurovision laulukilpailut voittaneen Portugalin sävelmä "Amar Pelos Dois"  Tässä rytäkässä Vertaisen nuotit levahtavat lavalle pitkin ja poikin. Tiedän pianistina tämän tunteen. Minullekin käy usein noin:))) -Nuotit ovat yliarviostettuja,  Jennie voin Storbacka hymähtää. Näinhän se on - paperit saattavat olla muusikolla sekaisin, mutta tilanne silti enemmän kuin hallussa! On muuten erityisen hienoa, että Vertainen johtamisen lisäksi kykenee juontamaan konsertit itse vailla ensimmäistäkään lunttilappua!




Laulu on kaunis, herkkä, ja liikuttava. Siinä on mukana lattarifiilistä. Vertainen on pyytänyt käännöksen sävelmään Sinikka Svärdiltä. Sovitus on Petri Ikkelän. 


"Sua mietin...
...yön tyhjyyteen jään...'
...Pyydän: sä saavut vielä  luoksein...
Yksin on niin pimeää...

...Aamuun tunteja on aikaa, 
yössä yhä taikaa,
 näkyy pilven takaa kuu...

...Ja nään kasvos uudelleen kun tuudittaudun."


Lopussa kuullaan vielä tuttuakin tutumpi, Rainbown biisi "I surrender. Revittely lavalla on melkoista. Erityisen jännä sovitus.  Harmonikatkin yltyvät melkoisen kovaan menoon! Saamme kuulla  vielä myös sambaa. Vertainen kehuu puistoalueen toimivuutta konserttipaikkana ja totta se onkin. Kerrostalot puiston laidoissa rajaavat alueen aivan omaksi maailmakseen konsertin ajaksi. Kuulijana on itse Chydeniuskin patsaan muodossa. -Tosin hän on kääntänyt meille selkänsä, mutta ajatuksensa lienevät kuitenkin myötämieleisiä, naurattaa Vertainen kuulijoitaan. 


Konsertti päättyy vielä lavalle uudelleen taputtamiseen. Orkesteri tuo iltaan viimeiset  kaihoisat sävelet. Aplodit ovat taatut. En näe yhtään tympääntyneen näköistä ihmistä, vaikka suurin osa on seissyt  jo puolentoista tunnin ajan.  Hieno ilta, hieno konsetti. Katselen, kuinka ihmiset katoavat kesäiltaan yhtä äänettömästi kuin ovat sinne saapuneet.  Vain Chydenius jää seisomaan paikoilleen. Odottaa jo varmaan ensi vuoden konsettia...



Illalla kotona saunan jälkeen  uiskentelen  piha-altaassa, kun naapurin rouva huristelee autollaan ohi. Pysäyttää auton ja veivaa ikkunan alas. 

-Olitko konsertissa,? hän kysäisee.
-Tietysti, vastaan samalla koiraa uiden.
-Oli se  upea, kerta kaikkiaan upea, kommentoi naapuri, veivaa ikkunan kiinni ja ajaa pois hiljenevään iltaan.